St John's koulu

Kukakohan tuolla parvekkeella häärää? Katselin kuinka valkoessuinen nainen siivosi parvekkeella harjansa kanssa.Nainen oli niin kauniin ja ahkeran näköinen. Olin kääntynyt sylviankadulta pikkutielle.

-St John's Koulu. Täällä on kylän koulu. Totesin ja menin lähemmäs. Koululla voisi olla oppilaita, saisin sieltä hyvin kuvia. Ajattelin ja kurkistin koulun ikkunasta sisään.

Koulu oli kuitenkin hiljainen ja valkoessuinen nainen oli jo tullut muroimaan alakertaa. Päätin käydä koputtamassa oveen. Koputin uudestaan ja uudestaan, nainen ei kuitenkaan kuullut minua.

-Tuossahan on soittokello. Käyn soittamassa sitä ikkunan takana jos nainen vaikka huomaisi minut. Otin kellon käteeni ja menin takaisin ikkunan äärelle ja kilisytin kelloa.

Nainen säikähti perinpohjin ja saapui ovelle kiukkuisen näköisenä.
-Jestas sentään kun säikäytit. Kuka sinä oikein olet ja mitä täällä teet? Nainen oli kiukkuinen.
-Olen Sepi Hiireläinen. Huomasin tämän koulun ja ajattelin jos tulisin kuvaamaan koulua. Sanoin
-Kuules Herra Hiireläinen, täällä ei ole enää tänään ketään muita kuin minä siivoamassa koululaisten jäljet. Oppilaat ja opettajat ovat jo vapaalla tältä päivältä. Sopii herran tulla jonain toisena päivänä vaikka puolelta päiviltä niin täällä on muitakin. Muutoin voit ottaa kuvasi koulun ulkopuolelta vaikka heti, mutta sisätiloihin ei ole lupaa tulla. Nainen sanoi ja laski imurinsa lattialle.

-Kuvaan kylänne juhlakirjaan kuvia pormestarin pyynnöstä. Sanoin ja koetin lepyttää pelästyttämääni koulun siivoojaa.
-Vai niin, että oikein pormestarin pyynnöstä. Nainen hymähti.
-Niin, olemme aikoinaan olleet samaan aikaan koulussa. Sanoin
-Minun pitää nyt viedä nämä roskat ulos samalla kun tähän ovelle tulin. Laita se kello takaisin paikoilleen. Nainen sanoi.

-Kukas sinä oikein olet? Kysyin
-Tämän St John's koulun siivooja vai jäikö se jotenkin epäselväksi? Nainen vastasi.
Huomasin että nainen oli samaa ikäluokkaa kanssani mutta toivottoman huonolla tuulella. Olisin halunnut tietää hänen nimensä mutta nainen ei juurikaan välittänyt jutella kanssani.
-Oletko sinä täällä päivällä? Kysyin
-Herra Hiireläinen, työvuoroni ei varmasti sinulle kuulu ja toisekseen, tuskin sinä koulun siivoojaa tulet kuvaamaan työtouhussa. Nainen sanoi ja vei roska-astiaa koulun taakse.

-Poikkean joku päivä parempaan aikaan kuvaamaan koulua. Olisihan se kiva saada juhlakirjaan täältäkin kuva. Sanoin.
-Oliko vielä jotain muuta Herra Hiireläinen? Vai voinko palata jatkamaan töitäni? Nainen kysyi,
-Ei, tulen joku päivä uudestaan tapaamaan opettajia ja oppilaita. Sanoin
-Välitän viestisi opettajille. Nainen sanoi ja lähti jatkamaan töitään.

En saanut naisen nimeä selville mutta nainen oli kyllä kaunis. Häneen haluan törmätä uudelleen ja selvittää kuka hän oikein on. Tuumasin ja lähdin takaisin sylviankadulle.

Perhe Merisaukko

Seuraavana päivänä iltapäivällä saavuin taas kylän laitamille. Merituuli puhalsi kevyesti ja oli aurinkoinen päivä. Merisaukot olivat pihassaan ja lapset leikkivät.
-Hyvää päivää, toivotin perheelle.
-Hyvää päivää. Sinä taidatkin olla Sepi Hiireläinen. Kaspian Merisaukko sanoi varaston ovelta.

-Kyllä, tulin tänne kuvaamaan kyläänne juhlavuoden kunniaksi. Pormestari Reino Suklaapupu oli aikoinaan koulukaverini. Sanoin
-Ai, sinä tunnet heidät. Reino ja Else taitavat tulla vasta viikon päästä lomamatkaltaan. Minä olen Kaspian Merisaukko ja tässä on lapsemme Kaisa ja Sanna. Kaspian esitteli

-Tervehdys tytöt. Sanoin.
-Vaimoni Niina tuleekin tuolta. Ylimääräinen sänky on täällä varastossa. Kaspian avasi varaston ovea isommalle ja Sanna lähti pyörällään äitiään vastaan.

 Katselin kun ystävälliset Herra Karjulan naapurit kantoivat varastosta esiin sängyn jonka saisin sitten viedä Karjulan torpalle.

-Kiitoksia kovasti avustanne. Sanoin
-Ole hyvä vain ja tervetuloa tänne asumaan. Niina sanoi.
-Mukavaahan se on asettua aloilleen, saa paremmin aikaa kuvauksille. Sanoin.
-Sepi kertoi että tuntee pormestarimme. Kaspian sanoi vaimolleen.
-Reino ja Else ovat aivan ihania, ovat nyt lomailemassa. Niina totesi.

-Äiti,tämä kukka meni poikki. Sanna sanoi. Keltainen tulppaani oli kaatuneena pihan edustassa.
-Ei se haittaa mitään. Otetaan kukka sisälle. Kaspian sanoi ja Sanna kipusi syliini.
-Reino sai minut suostuteltua tänne, olen aikoinaan kuvannut heidän lastensa häät. Sanoin tyttö sylissäni.
-Haen vielä liinakaapista sinulle peiton ja tuuletan sen. Niina sanoi ja haki sisältä punaisen peiton.
-Sinä voisitkin joskus kuvata meidät. Kaspian innostui.
-Se sopii kyllä. Sanoin.

-Nyt sisälle kahville tai teelle. Niina komensi ja menimme kaikki sisälle Merisaukkojen kotiin.

Kaisa lähti yläkertaan leikkimään ja Sanna odotti tulppaanin kanssa että saisi sen laittaa kahvipöydän ääreen esille.
-Olemme lähdössä rannalle kun tytöt saavat keiton syötyä. Tuolla on keitto levyllä valmiina. Maistuisiko sinulle? Kaspian kysyi.
-Ei kiitos, kahvi riittää vallan mainiosti. Sanoin

Niiina sai kahvit valmiiksi ja vaihdoimme kuulumisia pöydän ääressä. Kahvittelun jälkeen tytöt lähtivät yläkertaan leikkimään ja Kaspian tuli vielä auttamaan sängyn kantamisessa Karjulan torpalle ennen rannalle lähtemistä.

Karjulan torpalla sain uuden sängyn paikoilleen ja laitettua tavarani järjestykseen. Herra Karjula tuli vielä ovella käymään.

-Mukava että torpalle tuli käyttöä. Karjula iloitsi.
-Kiitos kovasti. Toivottavasti viihdytte viherkodissa. Sanoin
-Tulkaa siellä poikkeamaan joku päivä. Tapaatte samalla uusia kyläläisiä. Karjula sanoi.
-Tulen varmasti. Siellä varmasti osataan kertoa kylän kuulumisia vuosien varrelta. Sanoin
-Ehdottomasti. Kerttu siellä ainakin osaa kertoa kaikesta.Karjula sanoi.

Karjula lähti kylälle ja minä jäin torpalle. Tässä olisi kesäkotini.

Kohti uutta

Iltapäivän auringon paistaessa kävelin Sylvian kadun päähän katsomaan millaiselta kylä näytti Herra Karjulan silmillä. En ollut häntä nähnyt pariin päivään kyläkaupalla saati puistossa,niin päätin samalla tarkistaa että kaikki on hyvin.
Siellä Herra Karjula olikin pihassaan kukkia kastelemassa.

-Huomenta Sepi. Herra Karjula ilostui nähdessään minut.
-Huomenta tännekin. Eipä ole sinua näkynyt pariin päivään. Sanoin.
-Ei olekkaan, olen hoitanut tässä asioita ja kaipasinkin sinua. Olisin tullut etsimään sinua mutta säästit minulta pitkän kävely matkan.
-Mitäpä mielessäsi? Kysyin
-Kuule, ei sitä tässä iässä enää nuorene. Ei vaikka kuinka päivittäin kävelisi ja koettaisi pitää itsestään huolta. Se on joskus annettava periksi ja luotettava muiden apuun. Karjula vastasi.
-Onko jotain sattunut? Et kai ole sairastunut? Kysyin.
-En ole, mutta olen jo pidemmän aikaan kaivannut lähemmäksi kylää ja kylän apuja. Minulla on jalat vihoitelleet jo pidemmän aikaa ja kävely tuottaa kipua. Nyt vihdoin minulle ilmoitettiin että kylän vanhusten palvelutalossa olisi tilaa minulle. Karjula kertoi.
-Palvelutalossa? Uteliaisuuteni heräsi
-Niin, täällä on vanhuksille palvelutalo. Siellä saa elää normaalia elämää omassa pienessä makuusopessa. Yhteisissä tiloissa on sitten keittiö ja olohuone ja seuraa päivisin. Siellä on hoitaja myös paikanpäällä jos tarvitsee apuja. Tuossa jo talvella laitoin itseni sinne jonoon,koska en tahdo talvisin jaksaa täältä asti enää kulkea kylälle. Olen päättänyt laittaa nyt tämän pienen torppani vuokralle ja muuttaa kylälle Viherkotiin. Se on tuon palvelutalon nimi. Karjula sanoi.
-Meinasinkin kysyä mitä teet talollesi. Sanoin
-Tässä sitten sinua ajattelin heti kun edes takaisin kamerasi kanssa liikut kaupunkiin ja tänne ja taas takaisin. Mitäs jos muuttaisit tähän minun torppaani? Mikään iso tämä ei ole mutta kyllä tässä aina yksi isäntä asustelee. Vien vain henkilökohtaiset tavarat ja sängyn viherkodille, muutoin vuokraisin kalustettuna tämän. Karjula jatkoi.
-Kuullostaa varteenotettavalta tarjoukselta. Täällä kylällä kuitenkin tulee vietettyä aikaa ja näin saisin paremmin hyödynnettyä ajan. Mietiskelin.
-Minulla on vain yksi toive. Se että hoitaisit näitä pihakukkiani samalla. Ei tarvitse kuin vettä, välillä ravinteita ja hyväntuulisuutta kukkia hoitaessa. Aikoinaan emäntä näitä hoiteli mutta hänen poismenon jälkeen olen näitä yhä tässä yksinäni hoitanut. Karjula herkistyi.
-Tottahan toki, kyllä sen verran luulisin osaavani vaikken mikään kukkien kasvattaja olekkaan. Sanoin.

-Mennäänkö katsomaan miltä sisällä näyttää? Karjula kysyi.
-Mennään vain. Sanoin ja astuin pieneen Karjulan torppaan Herra Karjulan perässä.

-Tämä on ihan vaatimaton, mutta kyllä täällä hyvin pärjää. Karjula totesi.
-Oletteko te hevosmiehiä? Kysyin kun näin taulun hevosesta.
-Nuorempana tuli hoidettua ravihevosia ja tuo kuvakin on niiltä ajoilta. Misty oli hyvä hevonen. Karjula sanoi ja tarjosi kahvia olohuoneessa.

-Välillä täällä on vilpoista kun tuo merenranta on tuolla vähän matkan päässä, siksi minullakin on täällä kuumavesi pulloja. Samoin välillä saattaa valot pätkiä jos kovasti tuulee. Siksi tuolla vintillä on kynttilöitä, joita voi hakea käyttöön jos torppa pimenee. Karjula selitti.
-Eipä nuo haittaa. Sanoin.
-Tämän sängyn vien mennessäni Viherkotiin. Minulla on tuolla naapureissa perhe Merisaukko. Kerroin heille tulevasta muutosta ja Herra Merisaukko, tuttavammin Kaspian sanoi että heillä olisi varastossa ylimääräinen sänky. Varmasti saisit sen sieltä jos haluat poiketa siellä? Karjula ehdotti.
-Olisipa se helppoa jos sänkykin vielä naapurista löytyy tänne. Sanoin.
-Kaspian mieluusti sen kyllä lainaa. Olemme olleet naapureita jo pidemmän aikaa. Karjula sanoi.
-Kyllä minä tähän voisin vuokralle tulla. Saisin kamerankin tänne ja suunnittelisin paremmin juhlakirjaa. Pitäisikö minun nyt poiketa samantien Merisaukoilla? Kysyin
-Poikkea huomenna, taitavat olla nyt rannalla. Aika usein perhe on rannalla viettämässä päivää ja uimassa. Saan samalla huomenna vietyä aamusella täältä tavarat Viherkotiin, niin voitte tuoda sängyn samantien. Karjula sanoi.
-Hienoa, tulen siis huomenna tänne uudestaan ja otan kaupungista tarvittavat tavarani tänne. Pääsen kunnolla kylän tapahtumiin mukaan.
-Eikös se ollut tarkoituskin? Karjula kysyi
-On,on. Olen mennyt paikasta toiseen mutta nyt saan ajan kanssa tutustua tänne.Vastasin.

Join vielä kahvit loppuun ja päätin vilkaista Karjulan tien syrjästä alas merenrannalle. Ja siellä näkyikin perhe Merisaukko istuvan viltin äärellä ja lapset tekivät hiekkakakkuja.

-Lapset, aika jäätelölle. Perheen äiti kuului sanovan. Molempien tyttöjen käsistä putosivat lapiot ja kumpikin kiiruhti viltin äärelle syömään jäätelöä.

-Sanna ja Kaisa, muistakaa aurinkohatut päähän. Aurinko porottaa jo aika kuumasti, Isä huomautti. Päätin lähteä takaisin kylälle ja suunnata kaupungiin hakemaan tavaroitani. Vielä vilkaistessani taaksepäin rannalle näin tyttöjen laittavan aurinkohatut päähän.

Olisi mukavaa tavata tämä Meriasaukko perhe huomenna ja millainen paikka tuo Karjulan kertoma Viherkoti mahtaisi olla. Tuumailin mielessäni. Kohti uutta astelin niin minä kuin Herra Karjulakin.

Henkan hampurilaiset

-Pojat, mitäs te teette? Kysyin kun näin kahden koululaispojan kiinnittävän mainostauluun mainoksen ja jakavan ilmoituksia.

-Henkan hampurilaiset on juuri avattu, se on uusi kylän hampurilaispaikka. Tässä sinulle avajaisesite. Tervetuloa! Toinen pojista esitteli jakamiaan lehtisiä.
-Me ollaan koko aamu kierrelty näitä jakamassa pitkin kylää. Toinen pojista kertoi.
-Pitääkin mennä katsomaan, kiitos tästä pojat ja mukavaa esitteiden jakamista. Sanoin ja päätin lähteä katsomaan miltä kylän uusi ravintola näytti.

Astellessani lähemmäs näinkin jo ihmisiä herkuttelemassa ravintolassa. Donna Lammas oli pöydän ääressä ja perhe Ruskeapupu oli myös saapunut koko perheen voimin syömään.

Ja mitä näinkään, ravintolassa oli vielä oma autokaista. Hunajakettusen perheen väkeä oli ostamassa ruokaa autokaistalla ja heillä oli vielä aivan tuliterä uusi auto lastenistuimineen. Uusia minulle tuntemattomia kyläläisiäkin näytti saapuneen ravintolaan.

 

Henkan hampurilaiset ravintolan omisti Henkka Huahua vaimonsa Dooriksen kanssa. Henkka ojentelikin rouva Hunajakettuselle hänen ostoksiaan noutoluukusta. -Vallan kätevää tuollainen autokaista, ajattelin kun rouva Hunajakettunen jatkoi matkaansa lastensa kanssa autollaan.

 -Sepi Hiireläinen, tulitkos syömään? Tuomas ruskea pupu kysyi pöydän äärestä jatkaen:
-Tuolla seinällä näet ravintolan suosituksia.

-Ajattelin jotain syödä, katsotaan mitä on tarjolla. Totesin ovelta mainoslappuseni kanssa.
-Pojat tuolla jakoivat innokkaasti näitä, en olisi muuten tiennytkään mitään avajaisista.
-Kyllä siitä oli paikallislehdessä ilmoitus että tänään on avajaiset, mutta mistäpä sinä sitä olisit voinut tietää kun täällä vasta olet niin hetkisen ollut.  Toinen pojista taisi olla Henkan poika Pauli Huahua ja toinen hänen kaverinsa Jesse. Tuomas sanoi.

-Saitteko syötyä jo? Kysyin
-Maha tuli täyteen, kyllä nyt kelpaa. Riina vastasi.
-Ei muuta kuin perhe raidakkaan taakse jonon jatkeeksi niin saat sinäkin syötävää. Emilia sanoi. Hänkin oli näköjään vapaalla tänään.
-Kyllä. pitää mennä katsomaan mitä herkkuja löytyy. Sanoin ja katsoin ovelta olivatko perhe Raidakas jo tehneet tilauksensa.

Kyllä siellä näytti jo ateria olevan tarjottimella. Ei muuta kuin sisälle ravintolaan vaihtamaan kuulumisia uuden ravintolan omistajien kanssa.

 -Tervetuloa Henkan ravintolaan, mitä saisi olla? Dooris Fifi kysyi.
-Ottaisin vaikka juoman ja hampurilaisen. Vastasin.
-Kiitoksia, se tekee 2,40 kolikkoa. Dooris sanoi näpytellen kassaa,
-Tuossa ole hyvä. Voin ottaa juoman tähän samantien juotavaksi. Sanoin ja näin miten Henkka kiiruhti herkkupussin kanssa ulos.
-Hän vie vain lapsille purtavaa, ovat tulossa kyläraitilta. Jakoivat siellä meidän mainoksia. Dooris sanoi
-Näinkin heidät, en muutoin olisi tiennyt avajaisista. Sanoin hörpäten kylmää juotavaa.
-Mainoksista oli siis heti hyötyä. Dooris iloitsi ja katseli ulos.

Koululaiset olivat istumassa pöydän ääressä viimeisten mainosten kanssa.
-En jaksa enää isä. Ihan kaikkialle vietiin mainoksia ja nämä vielä jäivät. Pauli selitti.
-Nyt on kova nälkä. Elina, Henkan tytär totesi. Hän oli myös ollut jakamassa toisessa suunnassa mainoksia.
-Toinkin teille herkkuja. Henkka aloitti
-Isä, me halutaan ihan koko ateria. Ei pelkkiä hampurilaisia. Pauli sanoi nähdessään isän kädessä hampurilaispussin.
-Henkka, anna lasten syödä kunnolla. Tämä herra täällä sanoi tulleensa syömään lasten jakamien mainosten ansiosta. Dooris kävi ovella huikkaamassa.
-Selvä juttu, tuodaan teille kaikille kunnon ateriat. Henkka ilahtui ja lähti hakemaan lapsille aterioita.

Pesukarhu perhekin sai syötyä ja näytti lähtevän kotia kohden. Sain hedät kuitenkin suostuteltua kuvaan.
-Tämä kuva vielä tulee paikallislehteenne kunhan vain saan sen lehden tekijän käsiini. Sanoin
-Sinun pitää lähettää kuva toimitukseen, se on kaupungissa asti. Täällä käy vain kerran viikossa toimittaja hakemassa materiaalin. jos niin sattuu käymään ettet häntä tulevalla viikolla ehdi tavata. Dooris sanoi.
-Lähetän ainakin kuvan sinne niin saavat kertoa tästä paikasta vielä uudestaan ihmisille. Sanoin

Sitten Henkka toikin jo lapsille ateriat pöytää ja herkullinen tuoksu täytti taas kadun.

Lisää kyläläisiä saapui taas ravintolaan syömään ja Henkka vuorostaan ryhtyi kassalla työntekoon ja Dooris sai hetken hengähtää. Kylän koululaisiakin saapui ilmoitusten kanssa ravintolaan.

Ja minä sain jatkaa taas matkaani maha täynnä Henkan hampurilaiset-ravintolan herkullista ruokaa. Tänne tulisin toisenkin kerran.