Leikkipuisto Vikkelä

Pääsin Sylviankadun leikkipuistoon, sinne oli Valtteri Silkkilä jo saapunut lastensa Roosa-Marin, Topiaksen ja Santun kanssa suoraan Silkkilän vaatekaupasta.

Pauli Huahua oli kiipeämässä tikkaita pitkin kiipeilytelineeseen. Puiston keinulaudalla olivat Vuohipelto perheen äiti Saprina ja lapset Nanna ja Vili.
-Hauska nähdä teitäkin, joko Ramin jalka on parantunut? Kysyin.
-Kyllä, palautti kepitkin jo. Saprina iloitsi.

Ramin jalan päälle oli pudonnut kivi ja jalassa epäiltiin murtumaa. Onneksi kuitenkaan murtumaa ei ollut mutta Rami oli muutaman päivän ajan kävellyt keppien kanssa kun jalalle ei ollut kyennyt astumaan kunnolla.
-Sinäkin olet sitten löytänyt leikkipuisto Vikkelän? Saprina kysyi.
-Kuulin lasten ääniä ja ajattelin tulla katsomaan. Sanoin.
-Yleensä täällä on päiväkodin lapsia aamupäivisin leikkimässä mutta näin iltapäivästä tänne sitten tulee jo koululaisia leikkimään. Saprina kertoi.
-Oletko jo tavannut Marmelaadikarhu perheen? Hän vielä kysyi.
Hiekkalaatikon reunalla isä ja äiti leikkivät kaksosten kanssa.

-He ovat Klaus ja Mirkka Marmelaadikarhu perhe. Heillä on 4 lasta, koululaiset Alma ja Oula ja kaksoset Salla ja Olli. Saprina kertoi.

-Jihuu, täältä tullaan. Oula Marmelaadikarhu huudahti liukumäen päältä. Jonossa liukumäkeen oli Topias ja Pauli hänen jälkeensä. Roosa-Mari ja Alma juoksivat Oulaa vastaan.
-Sinäpä tulit nopeaa. Roosa-Mari sanoi.

-Hei,pois alta sieltä. Minäkin tulen jo täältä. Topias huusi liukumäestä ja tytöt siirtyivät keinumaan. Roosa-Mari antoi laukkunsa isälleen pois leikkien tieltä. Oula ja Topias seurasivat tyttöjä keinulle.

-Olisi kiva tehdä jotain yhdessä. Oula sanoi.
-Me halutaan keinua. Alma sanoi veljelleen.
-Minä en halua keinua. Ihan tyhmää. Topias sanoi ja päätti lähteä katsomaan mitä Santtu ja Pauli tekivät puistossa.

-Tervehdys, olen Sepi Hiireläinen. Saako teistä ottaa valokuvan? Kysyin Marmelaadikarhu perheeltä.
-Kaikin mokomin. Klaus totesi.
Klaus siirtyi lähemmäs vaimonsa luokse ja sain heistä otettua kuvan.
-Isompia ei yhteiskuvaan oikein enää saa. Mirkka sanoi.
-Niin se vähän taitaa olla, ei kiinnosta perhekuvat. Sanoin.
-Alma ja Oula, tuletteko kuvaan? Klaus koetti huutaa isommille lapsilleen.
-Onko pakko? Alma kysyi
-En minä ainakaan halua. Oulakin sanoi.
-Antaa olla. Klaus totesi.
Valtteri tuli auttamaan Saprinaa vuohikaksosten keinuttamisessa kun toinen halusi mennä keinuun ja toinen keinulaudalle.
-Kiitos Valtteri, loppuu kädet kesken. Saprina kiitteli.
-Isommat eivät juuri minua täällä enää kaipaa. Valtteri sanoi.

-Äiti, haluan liukumäkeen. Vili sanoi.
-Kulta,sinä et voi mennä yksin. Se on kamalan korkea liukumäki. Mennäänkö tuonne pikkuisten liukumäkeen? Saprina ehdotti.
-Isoon,isoon. Vili sanoi.
-Rouva Vuohipelto, minä voin laskea Vilin kanssa liukumäestä alas. Alma sanoi.
-Tulkaa sitten varovasti alas.Saprina sanoi ja Alma kipusi liukumäkeen yhdessä Vilin kanssa.

-Tule varovasti Vili, olen täällä alhaalla vastassa. Saprina sanoi kun Viliä alkoikin jännittää liukumäen huipulla.
-Minä pidän sinusta lujasti kiinni. Alma sanoi ja he lähtivät yhdessä laskemaan mäkeä alas.

Viuuhh, he saapuivat alas Saprinan luokse.
-Kivaa, uudestaan. Vili innostui.
-Lasketaan vielä muutaman kerran. Alma sanoi ja alkoi uudestaan kiivetä Vilin kanssa ylös.
Roosa-Mari ja Oula olivat löytäneet Marmelaadikarhu perheen kaksosten pallon ja heittelivät sitä toisilleen.

-Joko sinä päätit mihin lajiin osallistut koulun kisoissa? Oula kysyi.
-En vielä tiedä, ei mikään tunnu minun lajiltani. Roosa-Mari sanoi.
-Roosa-Mari, sinähän voisit vaikka osallistua pituushyppyyn? Valtteri totesi kauempaa. Nanna oli kiivennyt ankkansa kyytiin ja odotti jo kotiinlähtemistä.

-Isä, ole hiljaa. Roosa-Mari sanoi. Hän ei tykännyt että isä kuunteli hänen juttelemistaan Oulan kanssa.
-Mihis Nanna ajellaan. Meillä lapset on jo niin isoja että isää ei liiemmin enää tarvita. Valtteri hymähti ja tiesi että Roosa-Mari piti kovasti Oulasta. Taisin avata suuni väärällä hetkellä. Hän totesi mielessään.
-En oikein tiedä vielä. Mihin sinä osallistut? Roosa-Mari kysyi.
-Ajattelin kokeilla juoksua. Oula vastasi.
-Sinä olet hyvä juoksija. Roosa-Mari sanoi ja huomasi punastuvansa.
-En kai sentään. Oula totesi.
-Oula, ala tulla tänne ylös. Santtu huusi kiipeilytelineeltä. Hän näki kuinka Topias oli keinulaudalla Paulin kanssa ja oli tylsää leikkiä yksin. Oulakin tuntui vain juttelevat Roosa-Marin kanssa.

-Mitäs jos minä kiipeäisin sinne ylös? Valtteri kysyi.
-Isä, se on ihan tylsää. Santtu vastasi.
-Jos minäkin kokeilen liukua liukumäestä. Valtteri jatkoi.
-Sinä olet jo liian vanha tänne. Santtu sanoi mutta Valtteri päätti kuitenkin kiivetä ylös kiipeilytelineelle.
Minä kävelin vähän kauemmas ja otin kuvan leikkipuisto Vikkelästä.

Rouva Marmelaadikarhu tuli hakemaan kaksosten karannutta palloa ja Valtteri kiipeili ylhäällä kiipeilytelineellä. Roosa-Marikin halusi vielä laskea kerran liukumäestä.

  Saprina Vuohipelto lähti omien kaksosten kanssa kohti kotia ja Herra Marmelaadikarhu keräili kanssa hiekkaleluja kasaan.

Koululaisilla oli kivaa leikkiä yhdessä ja naurua tuntui riittävän.

Minä päätin myös että ostosreissuni tältä päivältä oli tehtynä. Olin saanut paljon kuvia otettua ja voisin suunnitella mitä niistä käyttäisin kirjassa. Nyt voisin sitä suunnitella muutaman päivän ennen kuin menisin tapaamaan pormestaria hänen työpaikalleen. Sitten kuulisin paremmin millaista juhlavuoden kirjaa pormestari oli tarkalleen ottaen suunnitellut.

Silkkilän vaatekauppa

Sylviankadulla näin vielä Silkkilän vaatekaupan.

-Löytyisiköhän tuolta minulle jotain? Näyttää enemmän olevan naisille vaatteita. Mietein ja katsoin kuinka näyteikkunalla komeili kaunis kesämekko.

-Päivää, sanoin ja astuin liikkeeseen sisään.

Doris ja hänen tyttärensä Elina Huahua olivat kanssa liikkeessä asioimassa.
-Sepi, pitkästa aikaa. Doris sanoi.
-Kyllä, miten on Henkan hampurilaisilla kauppa käynyt? Kysyin. Doris ja hänen miehensä Henkka Huahua omistivat Henkan hampurilaiset ravintolan ja olin ollut avajaispäivänä ravintolassa syömässä.
-Tasaisesti on asiakkaita käynyt. Ei vielä tiedetä onko uutuuden viehätystä vai olisiko asiakasvirta aina tälläinen. Aika sen sitten näyttää. Doris vastasi.
-Sinäkö se olet kylällä tunnettu valokuvaaja? Silkkilän vaatekaupan omistaja kysyi.
-Kyllä, Sepi Hiireläinen tässä itse. Vastasin.
-Minä olen Iiris Silkkilä, tervetuloa vaatekauppaani. Iiris esittäytyi.

-Täällähän on vaikka mitä. Sanoin.
-Täällä on vaatteita enimmäkseen ja naisille sitten vähän hiuskoruja ja hajusteita pieni valikoima. Iiris kertoi.

-Äiti,minä kokeilen tuota keltaista hiuspantaa. Se sopisi mekkoni kanssa. Elina Huahua sanoi ja kokeili keltaista hiuspantaa.

-Sehän on kivan näköinen. Doris sanoi.
-Näytä äiti peiliä. Elinakin halusi nähdä ja Doris käänsi peilin Elinan nähtäville.

-Minä haluan tämän. Elina sanoi
-Ostetaan se sinulle sitten. Doris sanoi ja maksoi hiuspannan Iirikselle. He lähtivät siitä sitten takaisin ravintolalle.
-Mitäs Sepi sinulle sitten katsotaan? Uusia housuja, uusia paitoja? Iiris kysyi.
-Olisiko mitään paitaa tai liiviä? Kysyin.
-Odotas, haen tuolta rekistä pari vaihtoehtoa. Iiris sanoi ja tuli  kahden vaatteen kanssa.
-Tässä olisi liiviä ja paitaa. Voit kokeilla tuolla sovituskopissa. Hän näytti. 

Otin ensimmäisen liivin ja menin kokeilemaan sitä sovituskoppiin.

-Tämä vaikuttaisi ihan sopivan kokoiselta. Sanoin ja astuin ulos sovituskopista.

-Se on kyllä hyvän kokoinen. Kokeiles tätä seuraavaa liiviä joka on tumman vihreä. Iiris antoi uuden liivin kokeiltavaksi. Menin taas vaihtamaan vaatteita.
-Iiris, tämä on aivan liian iso. Ei kyllä sovi minulle. Tulin näyttämään vihreää liiviä.

-Totta, on kyllä pari kokoa liian iso sinulle. Väri kyllä piristäisi sinua. Tässä olisi vielä yksi kokeiltava, tälläinen paita. Etkös sinä voisi sitäkin kokeilla? Iiris antoi paidan minulle.
-Kokeillaan. Saat tämän vihreän liivin kyllä laittaa vallan pois. Sanoin.

Kokeilin keltaista paitaa ja tulin näyttämään sen Iirikselle.
-Hyvä herra, te nuorenitte juuri 10 vuodella. Keltainen väri kyllä nuorentaa teitä. Iiris sanoi ja sai minut hymyilemään.
-Tämä olisi hyvänkokoinen myös. Kääntyilin peilin edessä ja päätin lopulta ostaa uuden liivin itselleni.
-Iiris, otan sen ensimmäisenä kokeilemani liivin. Se oli kaikkein paras päälläni. Sanoin.
Iiris haki liivin minulle ja puin sen samantien päälle.

-Tämä on paras. Sanoin ja maksoin ostokseni.
Samassa ulko-ovi kävi ja sisään astui ilmiselvästi Iiriksen muut perheenjäsenet.

-Sepi, tässä on mieheni Valtteri ja lapsemme Roosa-Mari, Topias ja Santtu. Iiris esitteli.
-Hauska tutustua, olen Sepi. Esittelin itseni ja kerroin miksi olin saapunut kylään.
-Täällä tarvittaisiin uusia yrittäjiä. Oletko ajatellut että voisit perustaa tänne oman studion valokuvaamiselle? Valtteri ehdotti.
-En ole edes ajatellut asiaa. Vastasin.
-Valtteri, ei kaikki halua yrittäjiksi. Iiris toppuutteli.
-Kyllähän sitä jonkinmoinen yrittäjä on kun kiertelee joka paikassa kuvaamassa. Oma studio oli vain ehdotus. Valtteri totesi.
-Ja vielä ihan hyvä idea. En ole sellaista tullut ajatelleeksikaan. Se voisi olla näin vanhempana ihan viisaskin idea. Sanoin.
-Roosa-Mari, täällä on sinun ruutumekko. Topias innostui kiskomaan keltaisen mekon rekiltä.

-Se on niin kaunis. Roosa-Mari huokaisi.
-Topias, mitä äiti on sanonut. Ei saa ottaa vaatteita, ne on laitettu esille asiakkaille. Iiris torui.
-Joo,joo, tiedetään. Topias antoi mekon äidilleen.
-Sinuna miettisin kyllä asiaa. Valtteri jatkoi vielä.
-Pitää pohtia asiaa. En vain tiedä olenko jäämässä edes tänne mutta ainakin kaupunkiin palatessani voisin siellä miettiä kivijalka studiota. Sanoin.
-Hyvä, nyt ryhmä kolmikko. Mars matkaan, jatketaan leikkipuistoon suuntaa. Valtteri komensi lapsiaan.
He olivat vain ohikulkumatkalla päättäneet piipahtaa kaupassa. Iiris meni laittamaan mekon takaisin paikoilleen kolmikon lähtiessä kaupasta.

-Mukavaa päivän jatkoa ja kiitos kaupoista. Sanoin Iirikselle ja lähdin kanssa takaisin ulos.
-Ole hyvä ja nähdään taas. Äläkä liikaa mieti Valtterin sanoja, hänellä on tapana olla suorasukainen ja ehdottaa ideoita, välillä sen enempää ajattelematta. Iiris sanoi.
-Se oli hyvä idea. Pitäisi useammin kuunnella nuorempia. Vastasin Iirikselle hymyssä suin. Valokuva studio olisi hyvä idea jos sen voisi totettaa. Ajattelin mielessäni. Lasten leikkimisten ääniä kuului kauempana ja mietein kävisinkö vielä katsomassa oliko lähellä leikkipuisto. Olin jo tarpeeksi kierrellyt yhden päivän osalta.
Käyn vielä siellä ja sitten takaisin kotiin torpalle. Päätin ja menin katsomaan mistä kuului lasten äänet.

Roosakadulla

-Nyt saankin hetken hengähtää. Huokasin päästyäni istumaan roosakadun terassille. Laskin kameran pöydälle ja jäin seuraamaan kakkukaupan ja herkkukaupan asiakkaita. Olinhan jo käynyt lelukaupassa, kenkäkaupassa ja postitoimistolla.

Herra Jarmo Koala oli juuri palvellut herkku-ja donitsin kaupan puolella Rouva Raidakasta. Rouva Raidakas oli ostanut donitseja mukaan ja oli lähdössä takaisin kotiin herkkulaatikon kanssa.

Rouva Ruskeakotihiiri oli tyttärensä Maijun kanssa myös hakemassa leivonnaisia.
-Mitäs saisi olla Outi ja Maiju? Jarmo kysyi
-Äiti, minä haluan tuollaisen pupusen. Maiju pyysi.
-Otetaan sellainen ja minä otan mansikkadonitsin. Syömme täällä tällä kertaa, Samun pitäisi päästä pian töistä pois. Outi vastasi Jarmolle.

Jarmo laittoi leivokset tarjottimelle.
-Mennään äiti tuonne varjoon syömään. Maiju pyysi.

 Rouva Ruskeakotihiiri saapui tarjottimen kanssa pöydän ääreen.
-Saammeko liittyä seuraasi? Hän kysyi minulta.
-Ilman muuta. Onko Postimestari Samu miehesi? Utelin.
-Kyllä, hänen pitäisi pian päästä töistä. Outi vastasi.

-Hattaroita, täällä olisi hattaroita. Elsi Mustalehmä saapui roosakadulle hattarakärrynsä kanssa.
-Äiti, voidaanko me ostaa tuollaiset? Maiju kysyi.
-Ei, eiköhän tässä leivoksessa ole tarpeeksi herkkua sinulle. Ei makeaa mahan täydeltä. Outi sanoi.
-Entäs me äiti, saadaanko me? Kysyi kakkukaupan puolella Merja Koalan lapset Saara ja Anna.
-Ei tänään ole karkkipäivä. Merja Koala sanoi.

 -Kipaistaan isän luokse jos saataisiin vaikka tikkarit. Saara ehdotti pikkusiskolleen ja molemmat kirmasivat herkkukaupan puolelle. Rouva Koala oli tehnyt roosakadulle herkullisen näköiset myymälät ja hän tuli kaatamaan minulle kahvia juotavaksi.

-Äiti, sain jo tämän syötyä. Voidaanko me mennä kanssa isän luokse? Maiju kysyi kun oli saanut donitsin syötyä.
-Mennään vain. Kiitoksia taas herkuista Merja. Outi Ruskeakotihiri kiitteli.
-Olkaa hyvä. Merja kiitteli.
Minäkin sain kahvini juotua ja päätin vielä ottaa muutamat kuvat roosakadulta. 
-Hattaraa, hattaraa. Elsi huuteli ja pysähtyi Hiiri pariskunnan eteen.
-Herra ja Rouva Tammihiiri, nyt olisi hattaraa tarjolla. Elsi ehdotti.

-Otetaan vain. Rouva Tammihiiri innostui.
-Eli kaksi hattaraa meille. Herra Tammihiiri pyysi ja Elsi antoi molemmille hattarat.
-Kiitos, jatkan taas matkaa Sylviankadulle. Elsi kiitteli ja hyppäsi pyörän kyytiin.

-Tulkaa tänne pöydän ääreen istumaan. Turhaan siellä auringon paahteessa seisotte. Merja sanoi.
Pariskunta Tammihiiri tuli hänen luokseen varjoon.
-Onko koulussa ollut rauhallista Riitta? Merja kysyi
-Onhan siellä, oppilaat valmistautuvat urheilukisoihin kovaa vauhtia.  Riitta Tammihiiri vastasi.
Koetin kuunnella pariskunnan jutustelua, mutta olin kamerani kanssa aivan liian kaukana. En halunnut olla liian utelias joten päätin jatkaa matkaani. Viimeistään koulun kisoissa näkisin uudestaan koululla tapaamani naisen.

Rouva Koala meni herkkukaupan puolelle ja nappasin koko perheestä vielä yhteiskuvan.

Olikohan Sylviankadun puolella vielä lisää kauppoja joissa piipahtaisin vai matkaisinko kamerani kanssa torpalle. Mietein kamera kädessä. Jospa vielä kävisin pääkadun puolella vilkaisemassa näkyykö siellä mitään.
Ja niin jatkoin matkaani roosakadulta takaisin pääkadulle.

Postitoimistolla

-Heippa Pete, minulle on tainnut tulla tänne joku paketti? Kysäisin postitoimiston edessä posteljooni Pete Karhukuonolta.
-Joo, tuollahan se on toimistolla. Taisit kuulla Kaspianilta paketista. Sanoin siitä hänelle kun en tavoittanut sinua kotoasi. Pete sanoi.
-En kyllä odota mitään pakettia. Sanoin.
-Tämä oli käännetty kaupungista tänne. Pete totesi.

Päätin mennä toimistoon katsomaan millainen paketti minua siellä odotti.

Postimestari Samu hääräsi toimistolla pakettien ja postien kanssa. Hän oli jo lajitellut päivän postit jakajille ja nyt oli vuorossa asiakaspalvelua. Sirpa Kultakenguru oli tullut kysymään oliko hänelle tullut korttia sukulaisilta Australiasta. Sirpalla oli mukana perheen pienimmäinen Janika.

-Kyllähän täältä löytyi kortti teille. Samu totesi ja ojensi kortin lajitteluhyllyltä.
-Pete olisi sen huomenna teille jakanut. Hän jatkoi.

-Oi kiitos, olen todella iloinen.Olen vain niin malttamaton että oli pakko tulla kysymään. Kyllähän sinä minut tunnet, joka viikko täällä käyn. Sirpa iloitsi ja lähti postitoimistosta ulos. Hänen sukulaiset asuivat niin kaukana eikä Sirpa perheensä kanssa  ollut matkustanut kyläilemään Janikan syntymän jälkeen vielä kertaakaan niin pitkälle.
-Pete, katso meille oli tullut kortti. Sirpa kertoi Petelle. Pete oli jo ollut aamun jakelukierroksella ja hänellä alkoi olla työpäivä tehtynä. Toinen posteljooneista oli vielä jakelulenkillä viemässä paketteja.

-Niinpäs näkyy, onko kaikki hyvin? Pete kysyi. Hän tiesi miten Sirpa kovasti aina oodotti kuulevansa äidistään ja sisaruksistaan.
-Kaikki on hyvin, ovat terveinä. Yksi siskoistani on saanut vauvan. Sirpa kertoi.
-Onnea nyt tädille. Pete onnitteli.
-Kiitos, nyt pitää kiiruhtaa kotiin kertomaan Ristolle ja tytöille. Sirpa kiitteli.

-Päivää Postimestari. Täällä taisi olla minulle paketti. Sanoin Samulle.
-Kyllä, täällähän tämä iso paketti olisi. Samu sanoi ja haki lajitteluhyllystä ison paketin.

-Mikä ihme tämä oikein voi olla? En ole tilannut mitään. Ihmettelin. Paketissa ei lukenut lähettäjääkään.
-Kaupungista se saapui. Samu totesi.
-Saanko avata sen tässä? Kysyin.
-Tottahan toki. Samu vastasi.

Petekin tuli sisälle ilmoittamaan tehneensä päivän jakelulenkin.
-Se oli sitten siinä tältä päivältä taas. Hän sanoi.
Avasin innoissani pakettia kuoresta. Kuka osasi minulle lähettää paketin tänne asti.
Paketista paljastui upo uusi kamera, salama ja objekti.
-Sehän on sinulle juuri passeli. Pete naurahti.
-Mutta, en minä ole tälläistä tilannut. Ihmettelin.
-Onkohan paketissa sisällä saatekirjettä? Samu kysyi.

 -Odotas, onhan täällä. Huomasin pienen kirjeen ja aloin sitä lukea:

Hyvä Sepi Hiireläinen,

Päätimme vielä tavoittaa teidät tehtyänne meille laajan valokuvaus työn yrityksestämme- woods works ennen ja tänä päivänä. Veimme viikkoja aikaasi ja nyt haluamme vielä sinua kiittää tehdystä työstä. Tässä kiitoksena uusi, upea, juuri ilmestynyt canon järjestelmäkamera lisäosineen. Toivomme siitä olevan sinulle iloa ja toivomme että saat sillä uusia kuvia kaikkien iloksi. 

Ystävällisin terveisin woods works

p.s. Emme tavoittaneet sinua kaupungista mutta kuulimme että olisit työn touhussa maalla Sylviankadulla joten lähetämme paketin sinne. Toivottavasti paketti tavoittaa sinut.

-Tämä on entiseltä toimeksiantajaltani kiitoslahja tehdystä työstä. Iloitsin.
-Hyvin tehty työ palkitsee. Samu sanoi.
-Nyt testaan heti kameran ja otan teistä kuvat. Otin kameran käteen ja riensin kuvaamaan postitoimistoa.

-Tulkaa vielä tähän ulos. Pyysin.
Pete ja Samu tulivat ulos kovin vaivaantuneina, kumpikaan heistä ei ollut tottunut valokuvaamiseen.

-Ota nyt sitten äkkiä kuva. Pete totesi ja samassa otinkin kuvan heistä.
-Sepi Hiireläinen, täällä täydessä työntouhussa. Elsa Suklaapupu saapui postitoimistolle äitinsä Eeva-Liisa Pilkkupupusen kanssa.

-En suinkaan, vapaapäivää viettämässä. Hymähdin.
-Vapaallakin kamera kädessä. Eeva-Liisa sanoi.
-Päätin testata uutta kameraa. Tästä kenties on iloa työssäkin.Sanoin ja otin kuvan heistä.

-Sepi, en ehtinyt yhtään edes valmistautua. Elsa sanoi ja Eeva-liisa yritti piiloutua kameralta tyttärensä selän taakse.
-Sinun ei tarvitse valmistautua. Hyvä kuva siitä tuli. Sanoin ja näytin kamerasta kuvan.
-Ompas helppoja tuollaiset uudet kamerat. Elsa sanoi ja Samu pääsi takaisin työntouhuun kun Eeva-Liisa meni viemään paketin hänelle. Elsa oli kantanut paketin postille jottei hänen äitinsä tarvitsisi kannella painavaa pakettia.

-Tuletko Sepi meille grillijuhliin? Jukka tulee koko perheensä kanssa meille grillaamaan ja varmasti näkisi sinut mieluusti. Kaikki pikkuisetkin ovat mukana. Elsa kysyi.
Olin aikoinaan ollut häävalokuvaajana Jukan ja Helenan häissä. Niistäkin oli jo muutama vuosi aikaa.
-Ilomielin. Vastasin.
-Hyvä juttu, ilmoitan vielä lähempänä päivän jolloin grillijuhlat ovat. Elsa sanoi. 

Uuden kameran saaminen oli kyllä aivan upea juttu. Päätin lähteä tutkimaan kameraa tarkemmin rouva Koalan roosakadulle. Sieltä saisi varmasti syötävää ja juotavaa ja samalla saisin hetkeksi istahtaa alas kameran kanssa.