St John's koulun- urheilukisat, osa 3.

Korkeushyppy paikalla Risto Kultakenguru toimi tuomarina. Ensimmäisenä hyppääjänä oli Tino Suklaapupu.

Hän ylitti riman upeasti, rima pysyi paikoillaan. Toisena hyppääjänä oli Kerttu Majavainen. Hänen hyppynsä ensimmäisestä korkeudesta ei onnistunut,vaan rima putosi alas.

Kolmantena hyppääjänä oli Santtu Silkkilä ja hänkin ylitti riman komeasti.

-Jee, pääsin yli. Santtu riemuitsi.
-Hyvä Santtu. Yleisöstä riemuittiin hänen mukanaan.

Kerttu Majavainen pääsi kolmannella hyppykerrallaan myös alimmaisen riman ylitse. Risto Kultakenguru tuli nostamaan riman yhtä tasoa korkeammalle. Hyppääjät odottivat jännittyneinä vuoroaan.

Kerttu lähti hyppäämään riman ylitse kovalla vauhdilla,

mutta rima putosi alas.

-Ääh, en taida pystyä hyppäämään korkeammalle. Kerttu huokasi.
-Sinä olet hypännyt todella hyvin. Sanoin hänelle.
-Kiitos. Kerttu vastasi.
Seuraavana hyppäsi Santtu ja myös häneltä rima putosi alas.

Kolmantena hyppäsi jälleen Tino mutta hän pääsi kuin pääsikin riman ylitse riman putoamatta.

Kerttu ja Santtu hyppäsivät vielä uudelleen, mutta heillä jäi ensimmäinen rimakorkeus tulokseksi. Risto nosti rimaa vielä tason korkeammalle ja Tino lähti yrittämään sen ylitystä.

Ja hän pääsi senkin ylitse.
-Tino,Tino, jeee! Kaikki hurrasivat.

-Korkeushypyn voittaja on tänään Tino Suklaapupu. Onneksi olkoon Tino. Risto vielä julisti voittajan ja onnitteli häntä.

Korkeushyppy kisan jälkeen oppilaat kokoontuivat urheilukentän keskelle.
-Mitäs nyt tapahtuu? Kysyin Ristolta.
-Kohta kuulet. Hän vastasi ja liittyi muiden koulun henkilökunnan seuraan.

-Hyvät oppilaat, kuten tiedätte, on koulun urheilukisoissa aina päivän viimeisenä julkistettavana kisojen positiivisin ja kannustavin urheilija. Valinta kriteereinä on iloinen asenne, muiden huomioon ottaminen ja kannustaminen ja muutenkin hän osaa huomioida muiden suorituksia kehumisella. Tänä vuonna päätös oli yhtä vaikea kuten se on joka vuosi. Te olette kaikki aina niin täysillä urheilussa mukana ja kiva seurata kaikkien suoritumisia täältä kentän laidaltakin. Rehtori jussi Pennanen puhui oppilailleen.

-Me kiitämme tästä päivästä ja toivomme että teillä oli yhtä mukava päivä kuin meilläkin. Hän jatkoi viitaten kaikkia koulun henkilökuntaan kuuluvia.

-Tänä vuonna pesäpallo otteluvoiton veitte te, oli mukava jälleen kisailla teitä vastaan. Ja kyllähän tämä tavallisen koulupäivän voittaa, eikös vaan? Jussi huudahti ja sai oppilaat hurraamaan.

-Tämän vuoden positiivisin urheilija on Niklas Harmaatäplä, onneksi olkoon. Jussi sanoi.
-Hyvä Niklas, hyvä Niklas. Oppilaat huusivat kuorossa.
Niklas saapui hakemaan palkintonsa.

-Kiitos kovasti, hän kiitteli.
-Kiitos kaikille tästä mukavasta päivästä ja huomenna taas nähdään koulussa. Loppupäivä on tältä päivältä teille kaikille vapaata. Huudetaan vielä kolmin kertainen hurraa huuto Niklakselle. Jussi päätti puheensa.
-Hurraa, hurraa, hurraa. Raikui urheilukentällä kisailupäivän päättyessä.

Sain otettua kisoista hyviä kuvia ja ennen kaikkea pääsin askeleen eteenpäin tutustumisessa Marja-Leena Tammihiireen. Silloin kun näin hänet ensi kerran koululla, en edes saanut hänen nimeään tietää. Nyt tiesin sen ja edessä olisi yksi jännittävimmistä kahvihetkistä. Huokailin ja pakkasin kameran takaisin laukkuuni. Tältä päivältä olisi kuvaukset päätöksessä.

St John's koulun- urheilukisat, osa 2.

Päätin kerätä kaikki rohkeuteni ja katsoin Marja-Leena Tammihiireä silmiin.
-Lähtisitkö kanssani kahville joku päivä? Kysyin häneltä.

-Sinun kanssasi kahvilleko? Marja-Leena kysyi totisena.
-Niin, minun kanssani. Teillä oli muuten hyvä pesäpallo joukkue. Sanoin nopeasti.
-Meidän joukkue kyllä hävisi äskeisen pelin mikäli et kuullut tuloksia. Marja-Leena sanoi.
-Kuulin kyllä mutta silti..Huomasin nieleskeleväni monta kertaa. Tämä taisi olla ihan vikatikki.
-Voin kyllä kahvitella, mutta mitään sen enempää ei kannata kuvitella tai elätellä toiveita. Olen jo pitkän aikaa ollut yksinäni ja elämässäni on lastenlasten myötä kylliksi ohjelmaa. Marja-Leena totesi.
-Sopisiko huomenna? Haluatko Roosakadulle vai leipomolle? Kysyin nopeasti ennen kuin hän ehtisi muuttaa mielensä.
-Leipomo sopii hyvin. Nähdään siellä kun pääsen töistä neljältä. Marja-Leena sanoi.
-Käy hyvin. Vastasin.
-Ja Sepi, tämä on vain kahvilla käynti. Ei treffit, en harrasta moisia hömpötyksiä. Marja-Leena sanoi ja ensimmäisen kerran näin hänen hymyilevän leveästi.
-Vain kahvia. Toki siellä on pullaakin myynnissä... Menin sanoissani aivan sekaisin.
-Huomiseen. Marja-Leena sanoi ja lähti keräilemään pesäpallo turnauksen räpylät takaisinsäilytykseen.
-Huoh. Huokaisin. Olipas se vaikeaa. Miten sitä nuorena osasi tälläiset paljon helpommin.

Koulun urheilukentälle oli saapunut jo Rehtori Jussi Pennanen. Oli edessä kuulan työnnön palkintojen jako.
Kaksi koulun työntekijöistä oli jakamassa mitalleja

Jussi ojensi mitallin ensimmäisenä kolmannelle sijalle päässeelle.

Sitten toiselle sijalle päässeelle ja viimeiseksi ensimmäiselle sijalle päässeelle. Mitallikolmikko hymyili palkintopallilla iloisina. Onnea Elina Huahua, Ossi Majavainen ja Oula Marmelaadikarhu.
Olin niin iloisella tuulella kun olin vihdoin saanut Marja-Leenan kiinni ja pyydettyä häntä ulos. Voisikohan tästä kuitenkin tulla jotain? Mietein samalla kun kuvasin oppilaita kisaamassa.

Juoksuradalla oli menossa 100 metrin juoksut. Timppa Kettula toimi lähettäjänä ja tuomarina. Maalilla on ajanottaja ottamassa aikaa. Ensimmäisenä lähdössä oli poikakolmikko.

Kilpailu oli tasaista ja Topias Silkkilä pinkaisi ensimmäisenä vauhtiin.

Maaliin tultaessa kuitenkin Aleksi Harmaakissa meni hänen ohitse ja voitti ensimmäisen erän juoksun aivan täpärästi.

Toisessa erässä lähti 100 metrin matkaa juoksemaan tyttö kolmikko.Timppa puhalsi pilliin ja kolmikko lähti juoksemaan täysillä eteenpäin.

Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Olivia Harmaatäplä. Hänellä oli aivan hurja johtomatka juostessaan.

 Onnea Aleksi ja Olivia juoksusuorituksista!
Seuraavaksi päätin lähteä seuraamaan korkeushyppääjiä hyppypaikalle.

St John's koulun- urheilukisat, osa 1.

Seuraavana päivänä saavuin St John's koulun urheilukentälle jossa oli jo täysi tohina päällä.
-Mitäs täällä tapahtuu? Kysyin posteljooni Pete Karhuselta.
-Täällä on pesäpallo turnaus menossa ,oppilaat vastaan opettajat. Opettajat ovat kentällä ulkovuorossa ja oppilaat lyöntivuorossa sisävuorossa. Hän vastasi.

-Onko täällä kaikki seuraamassa peliä? Kysyin.
-Ei suinkaan. Osa koululaisilta ovat urheilukentällä valmistautumassa omiin urheilusuorituksiin tai tekemässä omia suorituksia. Tämä on sellaista leikkimielistä kisaamista ja yhteishengen nostattamista. Pete totesi.
Päätin ottaa samantien kuvia pelistä.

Ben Hunajakettunen sai lyötyä pallon kentälle ja lähti juoksemaan ykköspesälle. Timppa Kettula, koulun talkkari juoksi ottamaan palloa kiinni samalla kuin muutkin pesässä olijat vaihtoivat paikkaa.

 -Hyvä,hyvä! Kuului yleisöstä huutoa. Toiset oppilaat kannustivat pelissä olevia.
Lyömään tuli Josefiina Kultakenguru. Hänen isänsä Risto Kultakenguru toimi pelissä syöttäjänä.
Josefiina sai lyötyä pallon pitkälle mutta koulun siivoja saikin otettua suoraan pallosta kopin.

Onneksi kukaan ei ehtinyt lähteä liikkeelle kentältä.
-Pete, kuka tuolla sai otettua kopin? Päätin kysyä Peteltä kuka tuo nainen oli.
-Hän on koulun siivooja Marja-Leena Tammihiiri ja hänen vieressään on hänen miniänsä Riitta Tammihiiri, hän on koulun terveydenhoitaja. Pete kertoi.
-Marja-Leena Tammihiiri. Hänet näinkin kun olin koulua kuvaamassa. Sanoin.
-Marja-Leena on todella mukava. Pete sanoin.
Vihdoin sain naisen nimen selville. Ehtisinköhän tänään menemään hänen juttusilleen uudestaan.Pohdiskelin mielessäni.

 Yleisöä oli mukavasti seuraamassa kisoja. Näin myös kentän laidalla Suvi Kettulan kannustamassa joukkuettaan, samoin kentän takalaidalla oli kyläläisiä.

Eelis Pennanen tuli lyöntivuoroon ja Oula Marmelaadikarhu pääsi juoksemaan kolmospesältä takaisin kotipesään Eeliksen lyötyä pallon takalaidalle.

Toisella lyöntikerralla tuli ykköspesällä kolmas palo ja vuoro vaihtui pelissä.
-Nyt vaihtuu vuoro, opettajat tulevat sisälle ja oppilaat menevät ulos. Pete sanoi.
-Kumpi johtaa? Kysyin.
-Oppilaat ovat johdossa mutta opettajat voivat nyt kuroa välimatkaa kiinni. Vielä voi käydä miten tahansa. Pete vastasi. Opettajat tulivat kotipesälle ja suunnittelivat lyöntivuoronsa.
-Ja nyt nousee koulun opet ja voittaa koko pelin. He huusivat suureen ääneen.

 Oppilaat olivat vuorostaan ulkokentällä ja syöttäjänä oppilaista oli Niklas Harmaatäplä. Ensimmäisenä lyömään tuli Henkka Hauhau.

-Kuuluuko Henkka koulun opettajiin? Olen luullut että hänellä on kädet täynnä Henkan hampurilaisia ravintolassa. Ihmettelin.
-Koulun musiikinopettaja sairastui ja Henkka tuli yleisöstä tuuraamaan. Pete sanoi.
-Ai jaa. Se selittääkin sen sitten. Vastasin.
Henkka sai lyötyä pallon pitkälle ja yksi oppilaista juoksi ottamaan palloa kiinni.

Henkka pääsi juoksemaan ykkäspesälle ja sitten lyöntivuoroon tuli koulun rehtori Jussi Pennanen.

Jussin ensimmäinen lyönti epäonnistui ihan täysin. Toisella lyönnillä hän pääsi ykköspesälle ja Henkka pääsi siirtymään kakkospesälle. Peli eteni vauhdilla ja lyöjät vaihtuivat. Opettajat saivat juoksuja mutta pian kuitenkin kolme paloa tuli täyteen ja peli päättyi.
-Peli on päättynyt, kuunnellaas tulokset. Tuomarina toiminut Herra Koala sanoi ja oppilaat ja opettajat asettuivat riviin.

-Tämän vuoden urheilukisa päivän voittajat ottelussa oppilaat vastaan opettajat ovat voittaneet... oppilaat! Jarmo Koala sanoi.

-Jee, me voitimme. Oppilaat hurrasivat.
Koulun rehtori kävi vielä kättelemässä voittaja joukkueen syöttäjää.
-Onneksi olkoon. Ensi vuonna päihitämme teidät. Jussi totesi.
-Sopii yrittää. Me uusimme voittomme. Niklas vastasi.

Näin kentällä vielä vilauksen Marja-Leenasta ja nappasin hänestä kuvan. Miten saisin hänen kanssaan vielä juteltua. Mietein kovasti. Viimeksi Marja-Leena ei ollut yhtään juttelutuulella.

-Seuraavat urheilulajit tapahtuvat tuolla urheilukentän puolella.Sirpa Kultakenguru totesi minulle. Pete posteljooni oli jo siirtynyt kentältä eteenpäin.
-Menen seuraavaksi sinne. Sanoin ja laitoin kameran hetkeksi takaisin laukkuuni. Oppilaat ja opettajat alkoivat siirtyä pikku hiljaa koulun urheilukentän puolelle.
-Marja-Leena Tammihiiri. Huusin.
Näin miten hän kääntyi kentältä minua päin ja huusin uudelleen.
-Marja-Leena.
Marja-Leena käveli hitaasti luokseni, enkä osannut hänen ilmeestään päätellä oliko hän iloinen vai vihainen.
Apua, onkohan tässä nyt mitään järkeä. Tuskailin ja ennenkuin ehdin edes miettiä mitä sanoisin, hän seisoi jo vieressäni.
-Niin Sepi, mitä asiaa? Hän kysyi tyynen rauhallisesti.

Pormestarin kanssa suunnittelua

-Katsos, tuolta näkyykin jo työpaikkani. Maaret Inkivääri on sihteerini. Pormestari Reino Suklaapupu totesi.
-Varmasti on hänellä paljon töitä. Sanoin.
-Kyllä sitä joka viikko on ohjelmaa ja palaveria palaverin perään. Täälläkin väkiluku kasvaa ja palveluita halutaan saada enemmän kun kaupunkiin on kuitenkin matkaa. Reino kertoi.
Näin vilauksen Reinon työpaikan sihteeristä ikkunasta. Hän oli laittamassa päivän lehtiä esille.

-Huomenta Maaret. Tässä on valokuvaaja Sepi Hiireläinen. Reino esitteli minut sihteerilleen.
-Hauska tavata. Sanoin.
-Olenkin kuullut sinusta paljon. Maaret sanoi ja kätteli kanssani.
-Toivottavasti hyvääkin. Hymähdin.

-Kyllä. Maaret sanoi.
-Tässä on tälle päivälle patonkia. Menemme nyt työhuoneeseeni ja olemme siellä jokusen tunnin. Suunnittelemme juhlakirjaa. Reino sanoi Maaretille.

-Selvä. Valmistan kahvia hetken kuluttua. Maaret sanoi.
-Joko sinä Sepi pystyt syömään? Sepi oli aamulla hammaslääkärissä. Reino kertoi Maaretille.
-Tunti piti olla syömättä ja se on jo mennyt. Sanoin.
-Täällä on työhuoneeni. Reino ohjasi minut toiseen huoneeseen.
-Täällä on vielä siistiä kun ennen lomaa ehdin kaikki järjestellä. Nyt ei ole vielä täys työ päällä että olisi papereita joka paikka täynnä. Yleensä täällä on joka puolella jos jotakin. Maaretin työpiste tuolla toisella puolella odotustilassa on paljon siistimpi. Hän jatkoi ja laittoi takin tuolin selkänojalle.
-Mutta nyt töiden pariin.

Reinolla oli selvät suunnitelmat juhlakirjan suhteen. Aluksi kylän historiaa, sitten nykyhetkeä ja vielä katsaus tulevaan. Vanhoja kuvia saisi kyläläisiltä, nykyhetken ja tulevan kuvat tulisi minulta. Kerroin että olinkin jo kierrellyt kylässä ja ottanut paljon kuvia.
-Kuvia saakin olla paljon. Onko sinulla nyt yhtään mukana? Reino kysyi.
-Odotas, näytän täältä uusimmat kuvat. Sanoin ja aloin etsimään kameraani.

-Hyviä kuvia kyllä leipomosta ja leikkipuistosta. Reino totesi katsottuaan uusimpia kuvia.
-Oliko sinulla jotain tietynlaista tyyliä mitä olisit halunnut kuviin? Kysyin.
-Ei, saat siihen vapaat kädet. Toki saat ensin luettavaksi tekstit ja sitten saat itse päättää haluamasi kuvat. Luotan kyllä ammattitaitoosi että saat parhaimmat kuvat kirjaan. Reino sanoi.
-Kiitos. Miten teillä meni lomareissu? Kysyin
-Siitä pitikin kertoa. Meidän täältä kylältä on aikoinaan maailmalle lähtenyt Ella Valkola. Hän tapasi Japanissa miehensä ja perusti perheen sinne. Valkola taisi ollakin tyttönimi. Joka tapauksessa Ella on kaivannut takaisin kylään ja hänellä on lapset kouluikäisiä. Meidät tavattuaan Ella innostui että nyt olisi aika palata takaisin tänne. Hänen miehensä Herman Persian pääsisi töiden puolesta myös tänne, joten he saattavat palata tänne. Reino vastasi.
-Hienoa. Sanoin.
-Eikä siinä kaikki. Herman kertoi sukunsa kaupoista joita on Japanissa siellä täällä ja hän ajatteli että voisi kenties tänne kyläämme perustaa uudeen liikkeen. Kaupoissa siis mydään kauneudenhoitotuotteita, laukkuja, kosmetiikkaa ja kaikkea sellaista. Liikkeet ovat Persian Boutique nimisiä. Reino kertoi.
-Sellaista täällä ei taida ollakkaan. Sanoin.
-Ei ole, onhan täällä toki kampaamo mutta ei sellaista liikettä. He lupasivat miettiä asiaa ja ottaa sen esille Hermanin suvun kanssa. Reino kertoi.

-En liikkeen perustamisesta sen enempää tiedä vaikka täällä kylällä joku minullekin ehdotti liikettä. Hymähdin.
-Sepi, sehän olisi mainiota. Meillä ei ole valokuvaamoa. Reino innostui.
-Jos nyt odotat Ellan putiikkia ensin. Sanoin.
Kop,kop. Oveen koputettiin ja Maaret astui sisään.
-Täällä olisi kahvi valmiina. Hän sanoi.

Menimme Reinon kanssa kahville ja samalla juttelimme kylän tapahtumista.
-Huomenna olisi sitten koululla urheilukisat. Reino totesi.
-Olen tulossa kyllä ottamaan muutamia kuvia.Sanoin.
-Hyvä,saadaan kuvia kylän tapahtumista vaikka yhteen lukuun. Täällä on syksyisin myös yrittäjän markkinat. Reino kertoi ja kysyi sitten:
-Millaisella aikataululla olet sitoutunut tähän työhön?
Olin hetken hiljaa.
-Ainakin sen aikaa kuin tarvitaan. Pitää katsoa joudunko välillä tekemään työtä muualla kuvaamassa mutta ainakin nyt olen täällä jonkin aikaa. Vastasin.

-Kahvia hyvät herrat. Maaret sanoi ja kaatoi kahvia kuppeihin.

-Me maksamme sinulle palkan kaikesta tekemästäsi työstä. Laitat vain laskun tänne tulemaan niin saat palkan itsellesi. Reino totesi.
-Kyllä, olen vain miettinyt aloilleni asettumista... Aloitin.
-Johan nyt kuulen omiani. Puhutko sinä aloillesi asettumisesta, kaikkien niiden matkavuosien jälkeen mitä olet reissanut? Reino hämmästyi.
-Ei tämä jatkuva reissaaminen aina niin herkkua ole. Sanoin.
-Ei varmasti mutta osaatko sinä olla aloillasi? Reino kysyi.
-En tässä enää ole mikään nuorukainen. Kyllä sitä jo on maailmaa nähty. Vastasin.
-En kyllä ole minäkään. Reino totesi.
Olimme Reinon kanssa samanikäisiä ja käyneet samaan aikaan koulua. Reino oli lähtenyt maalle ja minä valokuvaamaan. Yhteyttä oli kuitenkin pidetty läpi vuosien välillä enemmän, välillä vähemmän.
Saimme kahvit juotua ja menimme suunnittelemaan vielä juhlakirjan toteutusta.

-Hyvältä tämä näyttää, tästä on hyvä jatkaa. Reino totesi kun saimme kaiken käytyä läpi.
-Jatkan siis samaan malliin ja otetaan uusi palaveri parin viikon päästä. Sanoin.
-Juuri niin. Reino vastasi.

-Tuletko huomenna kisoihin?Kysyin vielä tehdessäni lähtöä takaisin torpalle.
-En pääse, minulla on palaveri. Reino vastasi.
-Nähdään taas. Sanoin.
-Nähdään. Reino vastasi ja jatkoi työn touhuamista ja minä lähdin takaisin torpalle.