Pöllö retkellä

Aamulla aikaisin kun Sylviankadulla oli vielä hiljaista, olivat retkeläiset valmiina metsän siimeksessä. Nouseva aamu aurinko valaisi metsää. 

-Nyt sitten pitää olla hiljaa, jos meinaamme bongata pöllöjä. Rauli Pitkäkarva sanoi Sasulle.
-Luuletko isä, että näemme yhtään pöllöjä? Sasu kysyi.

-Sinulla on pöllökirja mukana jotta voimme tunnistaa pöllöjä ja minä kirjaan muistivihkoon jos jotain näkyy puissa. Rauli vastasi.  Heidän mukanaan oli Simo ja Verneri Hasselpähkinä.

Simolla oli mukana molemmille pojille kiikarit ja hän itse oli kameran kanssa valmiina kuvaamaan.
-Mennäänkös sitten pidemmälle metsään ettei metsässä kuulu meteliä. Pöllöillä on hyvä kuuloaisti. Simo kertoi.
-Mennään vaan, Niin retkeläiset lähtivät syvemmälle metsään tarvikkeineen.
-Etsitään hyvä paikka ja ollaan siellä ihan hiljaa. Meidän pitää olla aloillaan pidemmän aikaan, että olisi edes toiveita nähdä pöllöjä. Rauli opasti poikia.

-Tuolla on linnunpönttö? Voisiko tässä olla pöllöjä lähettyvillä? Verneri huomasi.
-Shhh, shhh... Puhutaan ihan hiljaa. Mennään vielä tuonne pidemmälle. Simo ehdotti.

-Onko tuolla tikka tehnyt koloja? Sasu kysyi.
-Siltä se näyttäisi. Kävellään vielä tuonne eteenpäin, sieltä näkyy hyvä paikka missä voimme olla piilossa ja te pojat voitte kiikaroida puita. Rauli sanoi ja näytti sopivaa pysähtymispaikkaa, Pojat koettivat liikkua hiljaa ja samalla kiikaroida puita.

He asettuivat aloilleen ja olivat hiljaa. Tämä aikainen aamu oli paras ajankohta jolloin edes voisi nähdä vilauksen pöllöistä. Yhtäkkiä Sasu tökkäsi kädellään Verneriä ja näytti ylös kauempana oleviin puihin. Vernesi nosti kiikarit silmilleen ja tähyili kiikareilla Sasun osoittamaan suuntaan. Vihdoin hän sai tarkennettua kohteen ja siellä pöllö istui oksalla.

Simo koetti ottaa kameralla kuvaa ja samantien pöllö lennähti kauemmas.
-Isä, mikä pöllö se oli? Sasu kysyi Raulilta.
-Hmm.. Se saattoi olla hiiripöllö joka on päiväpöllö tai sitten se oli Helmipöllö joka on Suomen yleisin pöllö. Rauli tutki pöllöistä kertovaa opaskirjaa.

-Luulen että se voisi kuitenkin olla Helmipöllö. Simo mietti ja toivoi että olisi saanut kameralla kuvan pöllöstä. Hän epäili että ei onnistunut kameralla kuvaa ottamaan, sillä pöllö oli vain hetken paikoillaan oksalla.

-Lentääköhän se tuollaiseen linnunpönttöön? Verneri huomasi kauempana toisen linnunpöntön.
-En osaa sanoa, tuo linnunpönttö taitaa olla vaurioitunut talven jäljiltä. Rauli totesi.

-No niinpä näkyy. Ei siinä ole ortta. Sasu sanoi. Retkeilijät jäivät vielä tunniksi kiikaroimaan mutta eivät enää nähneet vilaustakaan pöllöistä.
-Ainakin me yksi pöllö nähtiin. Kirjoitan heti muistivihkoon. Oliko se nyt  Hiiripöllö vai Helmipöllö. Verneri mietti ja alkoi kirjoittamaan.

-Tullaanko joku päivä uudelleen? Sasu ehdotti.
-Voimme me tulla. Pitänee lähteä silloin ihan aamuhämärissä että näkyisi pöllöjä paremmin. Rauli tutki pöllöjen opaskirjaa.
-Ehkä sitten ensi viikonloppuna. Simo sanoi.
-Joo. Silloin ehkä näemme uusia pöllöjä. Pojat innostuivat ja niin retkeilijät lähtivät metsän siimeksestä takaisin sylviankadulle.


KIITOS MINNA.M pöllö opaskirjoista ja pöllömuistivihoista. Kiikarit ja kamera ovat omaa tuotantoa tehtynä Susanna Tunturi-Anttilan kirjan " nukketalosta nukkekodiksi" kirjasta löytyvillä ohjeilla.

Sylviankylän historiaa, osa 3.

-Tervetuloa ostamaan omaan kirjahyllyyn "Sylviankylän historia" teos. Vahtimestari Ahto Skunkki esitteli eteisaulassa uutta kirjaa.
-Mukana on vanhoja kuvia ja kertomuksia entisiltä ajoilta. Hän jatkoi.
-Meidän kyllä pitää kaupungintalolle ostaa tälläinen. Kaupungin johtaja Kyösti Conankka sanoi.
-Pistetäänkö toinen teille kotiinkin samalla? Ahto ehdotti.
-Ilman muuta, Kyösti tuumasi ja osti kaksi kirjaa mukaansa kaupunkiin viemisiksi.

Pekko Majavainen oli saapunut poikiensa Ossin ja Joelin kanssa näyttelyyn. He olivat ensimmäisenä käyneet ostamassa kirjan itselleen ja Pekko tutki kirjasta löytyvää Sylviankylän kartaa.
-Tännekö sitten Artturi Wille Pilkkupupunen saapui veneellään? Sylviankylän saarelle? Pekko kysyi.

-Minä voin kertoa. Pormestari Reino Suklaapupu tuli näyttelyn puolelta eteisaulaan.
-Silloin aikoinaan Sylviankylällä ei ollut edes nimeä Artturin tänne saapuessa. Hänellä oli mukanaan kartta ja kompassi koska hän oli kuullut että täällä olisi pikkuruinen saari jossa tarvittaisiin työmiehiä. Reino kertoi ja jatkoi kertomustaan.

-Kylätalon puutarhassa on tehtynä Artturin muistoksi vene jolla hän tänne saarelle saapui. Aikoinaan tämä oli vielä saari mutta nykyään on rakennettuna tiet jotka vievät meiltä  kaupunkiin. Täällä Artturi alkoi tehdä töitä, tapasi vaimonsa ja perusti perheen. Talkoo voimin silloin aikoinaan rakennettiin ensimmäisiä taloja, kauppoja ja liikkeitä. Valokuva albumista löytyy vanhoja kuvia kuinka esimerkiksi kyläkauppa on rakennettu yhteisvoimin talkoilla.

-Miten tästä sitten tuli Sylviankylä? Joel Majavainen kysyi.
-Saari tosiaan oli pitkään tunnettuna vain pienenä kylänä. Artturi sai vaimonsa kanssa pojan Teuvon. Teuvo myös perusti täällä perheen ja silloin kun Teuvon poika oli pieni poika annettiin kylälle nimi. Sylviankylä. Reino kertoi.
-Mistä nimi sitten tulee? Ossi uteli.
-Se taisi olla kunnianosoitus Artturi Willen vaimolle Sylvialle. Artturi Willen vaimon nimi on Sylvia. Silloin myös sitten asennettiin katujen varsille katukyltit ja tiet nimettiin. Pääkadusta tuli Sylviankatu jonka varrelta löytyy kaikki isoimmat liikkeet ja kaupat yhä tänäkin päivänä. Valokuva albumista löytyy kuvia kun Sylviankylä sai oman tiekylttinsä. Siellä se on yhäkin tämän kylän rajalla olemassa. Reino jatkoi kertomistaan.

-Tässä on Artturi Wille Pilkkupupunen ja juuri laitettu tiekyltti.Reino näytti kirjasta kuvaa.
-Keitä tässä on? Joel kysyi toisesta kuvasta.
-Tässä on Artturi ja hänen vaimonsa Sylvia. Reino kertoi.

-Entä tässä? Ossi näytti vielä yhtä kirjassa olevaa kuvaa.
-Siinä on Artturin lähisuku. Artturi ja Sylvia, heidän poikansa Teuvo ja Teuvon vaimo Maarit sekä Teuvon ja Maaritin pieni poika Tuomo Pilkkupupunen. Reino kertoi.

-Onko siinä Tuomo ihan pienenä? Siis meidän tämä Tuomomme? Pekko yllättyi tajutessaan Reinon puhuvan vaimonsa Elsan isästä Tuomo Pilkkupupusesta.
-Kyllä. Sylviankylän perustaja oli Tuomon isoisä. Siksi näitä kuvia saimmekin tähän kirjaan niin hyvin, koska kuvat on säilöttynä suku valokuva-albumeihin. Reino kertoi ja sulki kirjan kannet.

-Enpä olekkaan ajatellut koskaan että Artturilla tosiaan on täällä vielä jälkeläisiä kylässäkin asumassa. Jossain vaiheessa kaikki halusivat muuttaa kasvavaan kaupunkiin ja kylät hiljenivät. Kyösti Conankka totesi.
-Artturi Wille sai täällä paljon aikaiseksi ja me toivon mukaan olemme saaneet täällä jatkettua hänen työtään ja kylästämme on tullut vilkas ja asukasluku on pysynyt hyvänä. Reino iloitsi.
-Ainakin täällä palvelut ovat parantuneet hurjasti. Helene Von Pingviini sanoi.
-Ja mitä täältä ei löydy, niin sen me koetamme tänne hankkia. Reino kertoi. Majavaiset lähtivät katsomaan taidenäyttelyä ja Sepi ja Marja-Leena tulivat Maritta Kääpiökanin kanssa ostamaan kirjoja.

Taidenäyttely ja Sylviankylän historia kirja olisivat myynnissä kuukauden ajan monitoimitalolla. Reino Suklaapupu uskoi että kirja löytyisi pian lähes jokaisesta Sylviankylän kodista. Oli ollut hienoa saada vihdoin koottua historia yksien kansien väliin. Nyt saisi kyläläiset vain nauttia juhlanäyttelystä.



KIITOS Liisa.M-K kirjoista joista sain tehdä sylviankylän historia kirjat, Kiitos Petra.V kompassista ja kartasta, Kiitos Satu.N hienosta itsetehdystä  veneestä joka pääsi hääpöydän koristeesta tänne Sylviankylän puutarhaan,  Kiitos Katja.I yhäkin tauluista ja Kiitos Marja-Leena.S. keramiikkakukkasista. Kiitos Christian.L vihreistä kalusteista eteisaulassa.

Tätä projektia oli kiva tehdä ja yhdistää monien taitavien nukkekotitekijöiden osaamisia yhdeksi kokonaisuudeksi.  KIITOS!

Taidenäyttely, osa 2.

-Robert, Sebastian ja Jemina. Olkaahan sitten varovaiset sillä jakkaralla. Viola Conankka sanoi lapsilleen.

-Äiti, mikä tämän taulun nimi on? Robert kysyi.
-Siinä lukee "laiva aavalla". Viola vastasi.
Taira ja Santeri Koirala ihastelivat " laivat seilaa" maalausta.

-Ihana kun sinäkin pääsit tänne näyttelyyn Maritta-täti. Taika Suklaapupu sanoi Reinon siskolle kun he olivat ihastelleet tauluja "metsän vihreys" ja "rannalla".
-Täytyihän sitä tulla katsomaan velipojan muotokuvaa. Olen vain niin kiireinen että harvoin on aikaa lomailla. Maritta Kääpiökani sanoi.
-Miksi sinun pitää aina tehdä töitä ulkomailla? Tuulia vuorostaan kysyi.
-Se on sitä muotisuunnittelijan työtä. Aina pitää olla ajan hermolla. Maritta sanoi.
-Ehditkö sinä nyt olemaan meillä kylässä? Tino kysyi.
-Nyt minulla on pari viikkoa lomaa ja ehdin viettämään hyvin aikaa teidän kaikkien kanssa. Maritta vastasi.

Vieraat ihastelivat Helenen tekemiä maalauksia. Väki liikkui taululta taulun luokse ja lukivat mitä nimikylteissä luki.

-Minä voisin tämän " kukkaunelman" hankkia meille. Helena Suklaapupu sanoi Sepi Hiireläiselle.
-Se on kyllä hieno. Sepi totesi.
-Joko kävit katsomassa Sylviankylän historia kirjaa eteisaulassa? Helena kysyi.
-En vielä ehtinyt. Kierrän ensin koko näyttelyn läpi ja käyn siellä sitten. Sepi totesi.

-Helene sai kyllä tehtyä maalauksesta aivan sinun'näköisesi. Jukka Suklaapupu sanoi isälleen.
-Erittäin onnistunut työ, olin tyytyväinen jo ateljeessa kun työ oli valmiiksi maalattu. Reino sanoi.
-" Auringon nousu" on värikäs maalaus. Jukka sanoi katsellessaan toista Helenen taulua.
-Näin tämän juuri valmistuneena ateljeessa ja siinä on hienot värit. Reino totesi. Marja-Leena Hiireläinen jutteli työtoverinsa kanssa kesän suunnitelmista ja Maaret Inkivääri huomasi yhden Conankan perheen lapsista yksinään.
-Oletko sinä hukassa? Hän kysyi.
-En ole. Äiti menee tuolla kauempana. Otan hänet juuri kiinni. Sebastian vastasi ja kiiruhti äitinsä perään. Hän oli unohtunut katsomaan tauluja ja muut olivat jo siirtyneet eteenpäin näyttelytilassa.

"Omenapuu" ja "kukkaniitty" olivat maalattu Sylviankylän luonnosta. Ne toivat mieleen kesän joka parhaillaan oli ulkona kauneimmillaan.

 -Hienoa Maritta kun sinäkin pääsit tänne mukaan. Reino kiitteli siskoaan. Hän tiesi miten kiireinen tämä oli työssään.
-Tätä en voinut jättää välistä. Maritta sanoi.
-Joko sinä näit Sepin täällä? Reino kyseli.
-Näin vilauksen, mutta en ehtinyt vaihtaa kuulumisia. Siitä onkin vuosia aikaa kun olen viimeksi hänen kanssaan jutellut. Maritta totesi. Sebastian Conankka oli saanut sisaruksensa kiinni ja käveli nyt kauniisti jonossa muiden mukana.

-Helene-täti, tämä maalaus on kyllä ihan pormestarin näköinen. Myrsky sanoi.
-Sinäkö sen totesit yleisön joukossa kun maalaus paljastui? Helene kysyi siskonpojaltaan.
-Tietenkin. Myrsky Jääpingviini vastasi iloisena.

-Voi sinua. Helene naurahti.
Uusia vierailijoita saapui näyttelyyn ja Helene sai osakseen kiitoksia. Hän olisi näyttelyssä tänään paikalla ennen kuin sitten siirtyisi taas ateljeehen tekemään uusia maalauksia. Kenties tämän taidenäyttelyn myötä tulisi uusia muotokuva maalaus tilauksiakin. Helene mietiskeli.

-Sepi, mennäänkö katsomaan Sylviankylän historia kirjaa? Marja-Leena tarttui Sepin käteen kiinni.
-Joko kiersit näyttelyn läpi? Sepi kysyi.
-Jo vain, jäin vain suustani kiinni Suvianna Harmaatäplän kanssa. Marja-Leena vastasi.
-Tietenkin. Sepi hymähti.
-Mennäänkös sitten? Marja-Leena kysyi.
-Mennään, odotan innolla näkeväni lopputuloksen. Sepi totesi ja he lähtivät näyttelytilasta eteisaulaa kohti. Siellä olisi kirjojen esittely ja myyntipiste.


( Tarinan viimeinen osa ilmestyy huomenna iltapäivällä. Tervetuloa silloin lukemaan tarinaa  Sylviankylän historiasta)

KIITOS KATJA.I, näistä ihanista tauluista joilla sain tämän taidenäyttelyn toteutettua. KIITOS!

Pormestarin muotokuvan paljastus, osa.1.

Vahtimestari Ahto Skunkki tarkisti että vieraskirja oli eteisessä valmiina taidenäyttelyn avajaisissa. Vierailijat saivat jättää terveisensä halutessaan kirjaan.

Helene Von Pingviinin taidemaalaus "kaverukset" oli asetettu vieraskirjan yläpuolelle esille. Ahto otti avaimet esille ja kävi avaamassa monitoimitalon ovet. Vieraita alkoi pikku hiljaa saapua avajaisiin jossa ensimmäisenä oli tarkoituksena paljastaa pormestarin juhlamuotokuva.
-Hyvää päivää arvon avajaisvieraat. Olemme kokoontuneet tänne juhlataidenäyttelyyn paljastamaan Sylviankylän pormestarin Reino Suklaapupun muotokuvan. Saimme vaimoni Violan kanssa pyynnön toimia seremonia mestareina ja muotokuvan paljastajina. Kaupungin johtaja Kyösti Conankka aloitti puheensa. Hän oli perheineen saapunut kaupungista paljastamaan muotokuvan.

-Otimme tehtävän ilolla vastaan ja meillä on ilo julkistaa taidemaalari Helene Von Pingviinin maalaama muotokuva. Kyösti jatkoi ja otti satiinipeitteestä kiinni.

Vieraat odottivat innolla miltä pormestarin muotokuva näyttäisi. Paikalla oli niin pormestarin kuin Helenen sukulaisia sekä monet kyläläiset. Näyttely olisi esillä monitoimitalossa kuukauden joten kaikilla olisi hyvin aikaa vierailla näyttelyssä.

-Hyvät avajaisvieraat, oletteko valmiina? Kyösti kysyi. Viola ohjasi heidän perheen pienet lapset sivummalle ja Reino tuli muotokuvansa vierelle.

-Olemme. Yleisö huudahti.
Kyösti vetäisi satiinipeitettä alaspäin ja taulun sininen kulmaus paljastui esille.

-Ja nyt hyvät vieraat, Pormestarimme Reino Suklaapupun juhlamuotokuva. Olkaat hyvä. Kyösti vetäisi satiinipeitteen pois muotokuvan edestä ja muotokuva paljastui.

-Sehän on ihan pormestarin näköinen. Joku lapsista kuiskasi yleisössä. Viola otti satiinipeitteen ja taitteli sen syliinsä. Yleisö alkoi taputtaa innokkaasti.

-Kiitoksia, kiitoksia. Reino kiitteli.
-Omasta puolestani kiitos kuuluu Helene Von Pingviinille että hänellä oli aikaa toteuttaa tämä muotokuvan maalaus sekä tämä taidenäyttely kokonaisuudessaan. Haluamme minun ja vaimoni Elsan puolesta kiittää Heleneä tästä työstä. Tuletko tänne eteen Helene. Hän jatkoi. Helene saapui eteen ja sai raikuvat aplodit yleisöltä. Reino kiitteli vielä kättelyiden myötä taidemaalaria.

-Haluamme vielä ojentaa sinulle Sylviankylän puolesta nämä kukkaset että ehdit aikatauluiltasi osallistua tähän juhlahetkeen. Elsa Suklaapupu kiitti ja ojensi kukkakimpun Helenelle.
-Kiitoksia kovasti teille sekä koko Sylviankylän väelle. Olen otettu ja tätä näyttelyä oli ilo olla toteuttamassa. Helene piti pienen kiitospuheen yleisölle.

-Sen enempää teidän aikaanne viemättä toivotan omastakin puolestani teidän tervetulleeksi näyttelyyn ja julistan täten näyttelyn avatuksi. Olette sydämellisesti tervetulleita katsomaan taidenäyttelyn maalauksia. Helene vielä jatkoi ja niinpä vieraat pääsivät muotokuva paljastuksen jälkeen katsomaan taidenäyttelyn maalauksia.


KIITOKSET KATJA.I. muotokuvamaalauksesta ja muistakin taidenäyttelyn maalauksista. Tarina jatkuu vielä toisessa ja kolmannessa osassa.

Onnea valmistuneille =)

Magnustilan perheessä juhlittiin ylioppilasjuhlia, Koko perhe oli ulkona ottamassa ylioppilaskuvia Kaaposta.

Kaapo oli aamun juhlassa saanut lukiosta todistuksen, ruusun ja ylioppilaslakin.
-Sitten perhekuva. Ukki Eero Magnustila sanoi.

-Kaapo, jää vielä siihen. Minä otan sinusta kuvan mummin ja ukin kanssa. Touko sanoi pojalleen.
-Eikös nää kuvat jo riittäisi. Kaapo kysyi.
-Kyllä sinä nyt muutaman kuvan verran jaksat olla aloillasi. Touko vastasi.
-Tää on sit vika kuva. Kaapo totesi.

Perhekuvat saatiin otettua ja he pääsivät lähtemään kahvittelemaan sisälle. Kaapo lähti viemään kukkia ja todistusta huoneeseensa ja perhe kävi kahvipöytään.
Vuokko toimi kahvipöydän emäntänä ja oli leiponut herkullisia kakkuja tarjolla.
-Tämä on kyllä hyvää kakkua Vuokko. Aune sanoi anopilleen.

-Kiitos, tulkaa sitten hakemaan lisää. Kakkuja riittää kaikille. Vuokko sanoi.
-Tänään tuli hieno aurinkoinen päivä valmistuneille. Eero sanoi kahvitellessaan Toukon kanssa.
-Kyllä. Illalla on paljon nuoria liikkeellä kun on näin hieno ilma. Touko sanoi.
-Kunhan nyt kaikki vain malttavat juhlia rauhallisesti. Eero tuumasi.

-Oletko sinä Kaapo lähdössä illalla Sylviankadulle? Touko kysyi alakertaan tulleelta Kaapolta.
-Kyllä varmaan ainakin hetkeksi menen. Kaapo vastasi.
-Olehan sitten iisisti siellä poika. Eero ohjeisti.
-Joo joo ukki. Kaapo hymyili. Isovanhemmat olivat aina niin huolehtimassa. Maaria ja Konsta olivat hakeneet omat kakkupalat mutta kolmoset herkuttelivat ylioppilaskekseillä. Tuulia, Tuomas ja Matias olivat omineet keksilautasen.
-Mäki haluun. Tuulia sanoi. Hän ei ollut vielä saanut yhtään keksiä.

-Jättäkääs yksi keksi sitten Kaapollekin. Vuokko sanoi.
-Ei tarvitse. Minä voin ottaa dominokeksin kakun kanssa. Kaapo katsahti kakkupöytää.

-Minä leikkaan sinulle tätä ylioppilaskakkua, olethan tämän päivän juhlasankari. Vuokko otti kakkulapion leikatakseen palasen Kaapolle lautaselle.
-Riittää jo mummi. Ei niin isoa palaa. Kaapo parahti kun mummi oli leikkaavinaan jättisuuren palasen.
-Kyllä sinä tästä saat pienemmän palan. Kasvava poika tarvitsee välillä herkkujakin. Vuokko sanoi.
-Tämä riittää mummi. Otan lisää jos jaksan. Kaapo kiitteli ja lähti kakkulautasen kanssa istumaan sohvalle. Magnustilat jäivät nauttimaan kahvipöydän herkuista niinkuin varmasti tänään tehtiin monessa muussakin perheessä.

                       OIKEIN PALJON ONNEA TÄNÄÄN VALMISTUNEILLE! 

Kiitos Jatta.T. ihanista ylioppilas kakkuherkuista. Kiitos Taru.L. kukkasista joita kuvissa vilahtelee.

( illemmalla pääsee sitten lukemaan taidenäyttelyn avajaisista)