Avantouinnilla

-Isä, tuleeko tänään paljon avantouimareita? Urho Länsilaika kysyi.
-Tulee niitä muutamia. Janne Länsilaika vastasi. Hän omisti vaimonsa kanssa Laineenkylän Suvicamping leirintäalueen. Tänä talvena he olivat avanneet leirintäalueen Rokajärvelle avantouinti pisteen. Samalla uimassa käydessä pääsi käymään leirintäalueen saunassa.

-Mennään viemään lisää puita saunalle. Siellä on sauna varmasti lämmin mutta voivat sitten lisäillä puita joko vesipataan tai kiukaaseen. Hän jatkoi Urholle ja tarkisti että avanto oli sula tämän päivän uimareille. Tällä kertaa Urho pääsi lisäämään puita pataan. Hän halusi kovasti opetella leirintäalueen tehtäviä mutta koulu oli etusijalla.

Aimo ja Hertta Harmaakissa olivat ensimmäistä kertaa Rokajärvellä, avantouintia he olivat harrastaneet ennenkin.

-Kyllä tuonne kelpaa pulahtaa. Aimo tuumasi. He olivat tulleet rannan kautta ennen saunalle menoa.
-Käydään ensin saunassa lämmittelyllä. Hertta sanoi.
-Kokeilen varpailla kuinka kylmää vesi on. Aimo sanoi ja ojensi varpaat kohti vettä.

-Kyllä se kylmää on. Hän totesi.
-Mennään jo, pääset ihan kohta sinne uimaan. Hertta sanoi ja he lähtivät saunalle.

-Pitää muistaa ottaa kylpytakit mukaan, ne vähän lämmittävät kun tullaan takaisin saunomaan. Hertta sanoi ja ojensi Aimolle tämän kylpytakin.
-Juu juu. Aimo vastasi ja he lähtivät saunan kautta takaisin avannolle.
-Minä menen ensin. Aimo päätti.

-Mene sitten niin pääsen minäkin. Täällä ulkona on varmasti tuollaiset -5 tai -6 astetta pakkasta. Hertta päätteli. Aimo meni tikkaita pitkin varovasti avantoon.

-Hurrrr... Hän hymähteli kun jalat kastuivat kylmässä vedessä.
-Pistähän töpinäksi niin minäkin pääsen sinne. Hertta odotti laiturilla vuoroaan avantoon.

-Kyllä tämä vain niin mukavaa on. Aimo sanoi kun pääsi kokonaan kastautumaan ja Hertta tuli myös uimaan.

-Älä polski sitä vettä niin kovasti, lentää namalle asti ja tulee kylmä. Aimo totesi pyyhien pisaroita kasvoiltaan.
-Se oli vahinko. Hertta pyysi anteeksi .He uivat pienen tovin ja kiiruhtivat sitten tikkaita ylös päästääkseen lämpimään saunaan.

Saunassa riitti löylyä ja uimisen jälkeen alkoi veri kiertää mukavasti raajoissa.

Molemmat päättivät pulahtaa avantoon vielä uudestaan ja he kävelivät rannalle.
-Nyt tämä saa riittää minun osalta. Aimo tuumasi ja astui jalallaan tikkaille.

-Niin minullekin. Saunatakit päälle ja kiiruhdetaan takaisin saunaan. Hertta sanoi ja he nousivat ylös avannosta pukemaan lämmintä päälle.
-Lämmin sauna kutsuu. Aimo sanoi ja he lähtivät saunomaan.

Avanto jäi odottelemaan päivän seuraavia uimareita ja niitä riittikin useampi sinä päivänä. Mikä oli sen mukavampaa kuin pulahtaa kylmään veteen ja mennä sitten saunaan saunomaan?

Mukavaa talven vietto päiviä lukijoille! Joko sinä olet pulahtanut avantoon uimaan?

(Laituri, avanto, tikkaat, turva-alue köysi ja pelastusvälineet ovat itse askarreltuja. Saunan kalusteet ovat tuijan minit sivulta tilaustyönä tilattuja, saunatarvikkeet ovat useamman nukkekotiharrastajan käsin tehtyjä, tilauksesta tai nukkekotikirppikseltä hankittuja. Kiitos niistä! )

Pilkillä

Reino, Jukka ja Tino Suklaapupu olivat lähteneet autolla yhdessä liikkeelle. Heillä oli tarkoituksena lähteä järvelle pilkille.
-Ukki, joko ollaan pian perillä? Tino kysyi Reinolta.
-Ihan kohta. Ensimmäisenä sitten pilkkihaalarit päälle. Pilkkiminen on hidasta puuhaa joten kylmä voi tulla jos on liian vähissä vaatteissa. Reino vastasi pojanpojalleen ja he saapuivat autolla järven levähdyspaikalle.

-Laittoiko äiti nyt eväitä mukaan? Jukka kysyi pukien pilkkihaalaria päällensä.
-Kyllä laittoi sinulle voileipiä, saat niitä syödäksesi. Reino vastasi. He olivat pitkästä pitkästä aikaa liikkeellä kolmen sukupolven voimin. Hän tiesi että Jukan suurinta herkkua oli äidin tekemät voileivät.
-Miksei mummi tullut mukaan? Tino kysyi.
-Mummi halusi jäädä sinne kotiin äidin ja muiden lasten kanssa. Jukka vastasi pojalleen.
-Kyllä mummi on paljon käynyt minun kanssani pilkillä. Ehkä seuraavalla kerralla voimme mennä vain sinä, minä ja mummi. Reino ehdotti ja kävi viemässä silmälasit autoon. Hän näki lähelle ilman laseja.

-Ollaanko sitä valmiina? Jukka kysyi kun oli saanut kelkan kyytiin kaikki tarvikkeet.
-Ollaan. Tino vastasi ja he lähtivät järven jäälle etsimään hyvää pilkkimispaikkaa.

-Minä voisin jäädä tähän. Reino tuumasi.
-Hmm... Mennään me Tino tuonne vähän pidemmälle. Ei tömistellä kovasti jäällä, lähtee kalat karkuun. Jukka sanoi.

Reino alkoi purkaa tavaroita. Hän otti kairan ja alkoi kaivaa jäähän reikää pilkkimistä varten.

-Saas nähdä saadaanko mitään kalaa tänään. Hän mietiskeli ja sai kairattu jään läpi reiän. Hän otti sohjokauhalla ylimääräisen sohjon pois jotta pääsisi vihdoin pilkille.

Jukka ja Tino olivat löytäneet myös hyvän paikan ja saaneet tavarat purettua.

-Isä, tee sinä kairalla reikä. Tino pyysi. Jukka tarttui kairaan ja alkoi pyörittää sitä jäällä.

-Tuleeko siitä mitään isä? Saatko sinä? Huudetaanko ukki avuksi? Tino oli malttamaton.
-Kuules nyt poika, ole vähän rauhallisemmin jos mielit saada täältä kalaa. Tuolla älämölyllä saadaan lähteä tyhjin käsin kotiin. Jukka sanoi.

-Minä otin jo pilkkivavan valmiiksi. Meneekö vielä kauan? Katso nyt, ukki on jo tuolla pilkkimässä. Tino huomasi. Reino oli saanut kaiken tehtyä ja nyt olikin vain aikaa istua ja odotella josko saisi kalaa.

-Isä, joko, joko? Tino odotti.
-No nyt voit aloittaa. Jukka sai sohjokauhalla reiän avoimeksi jääsohjosta. Tino istahti alustan päälle ja alkoi pilkkimään.
-Isä, mahtaako tässä mennä kauan? Hän kysyi.
-Voihan tässä mennä vaikka monta tuntia. Pilkkiminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Jukka selitti.
Tinon pilkki värähti ja Tino nosti siimaa ja kohta jäällä räpiköi ahven.
-Minä sain kalan, minä sain kalan. Hän huudahti innoissaan.

-Hyvä Tino. Nyt vain uutta yritystä. Jukka totesi ja päätti nosta kohta ahvenen kylmälaukkuun kunhan saisi itselleenkin reiän pilkkimiseen.

Reino sai myös ahvenen pilkittyä. Kalat olivat näköjään tänään mukavalla syönnillä.

Tunnin jälkeen Reino käväisi ehdottamassa Jukalla ja Tinolle evästaukoa. Heillä oli mukanaan kahvia, kuumaa kaakaota, eväsleipiä ja Tino oli jopa laittanut omaan eväslaukkuun päärynän evääksi.

- Ollaan vielä tovi pilkillä tämän jälkeen. Reino sanoi.
-Sopii, pilkillä ei sovi koskaan olla liian kiire. Jukka totesi.
-Jospa isä sinäkin sitten saisit kalaa. Tino sanoi. Eväät syötyään pilkkiminen jatkui ja Jukkakin sai ahvenia lisää kotiin vietäväksi.

-Jokohan nämä kalat riittäisivät? Reino tuli omien tavaroiden kanssa Jukan ja Tinon luokse.
-Eiköhän. Alkaa jo tulla kylmä. Jukka totesi.
-Kyllä me saatiin kivasti ahvenia. Koska tullaan uudestaan? Tino kysyi.
-Niin kauan kuin vain pakkasta riittää ja järvessä on tarpeeksi jäätä voidaan lähteä pilkille. Sitten kun kevät aurinko alkaa paistaa ja jäät sulaa, niin tänne ei ole mitään asiaa. Reino vastasi.
-Niin, pitää varoa heikkoja jäitä. Sitä koulussakin aina sanotaan. Tino sanoi.

Niinpä pilkkijät alkoivat pakata tavaroita kotimatkaa varten ja Tino jäi odottamaan seuraavaa pilkkimiskertaa. Josko seuraavalla kerralla vaikka mummi sattuisi lähtemään hänen ja ukin kanssa pilkille.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoille! 
Kiitos Sinisiiven minit pilkkimistarvikkeista( facebook ryhmä: sinisiiven minit) , aivan super mahtavat välineet saatiin tilattua. Kiitos Jatta kalasaaliista, nams. Pilkkihaalarit on itse tehdyt käsin ompelemalla.

Talven lumiukot

Riitta Tammihiiri haki sisältä lapsille vaatetusta lumiukkoa varten. Lapset olivat innoissaan lähteneet rakentamaan lumiukkoa.

-Hei kuuraparta, lumiukko valkoinen, mustahampainen, nenä keltainen, teimme porkkanasta sen. Lapset lauloivat ulkona tuttua joululaulua.

-Hei kuuraparta, talvipakkasilla on vielä voimaton, lämpö auringon, siis on aika karkelon. Riitta jatkoi laulua tullessaan ulos.  

-Äiti, hae se hattukin. Riku huusi,

-Ai niin, minä haen. Riitta palasi takaisin sisälle.

-Saat tästä vanhan silinterin päähän paljaaseen. Se on kai hattu taikurin pois täältä muuttaneen. Hän jatkoi hyräilyä. 

Osku pyöritteli omaa palloa lumiukon vartaloksi. 

Riku ja Mari olivat jo saaneet tehtyä isomman lumipallon. 

-Viedään tämä pohjaksi. Riku päätti.

-Osku, tuo sinunkin pallosi tänne. Mari pyysi.

Yhteistuumin he kasasivat lumiukkoa. Lumiukko sai porkkananenän, tikkukädet ja punaisen kaulahuivin.

-Äiti, laita sinä hattu ja silmät. Mari pyysi. 

-Me tehdään vielä toinen lumiukko. Täältä tulee uusi pallo. Osku pyöritti jo uuden pallon.

-Kylläpäs näyttää kivalta lumiukolta. Riku tuumasi. 

-Hei Kuuraparta, nytpä jotain tapahtuu. Täynnä elämää aivan onkin jää- lumiukko naurusuu. Riitta lauloi laulun loppuun. 

-Äiti on ihan oikeassa. Vielä naurusuu niin on valmista. Mari sanoi ja lähti etsimään pieniä kiviä. Riitta lähti sisälle hakemaan kameraa kuvausta varten ja Pasi toi lumikolan takapihalle.

-Ei sitä tiedä josko vaikka kolaavat illan tullen takapihan. Pasi tuumasi pojille.

-Ei varmaan isä niin tapahdu. Riku sanoi.  

Toinenkin lumiukko saatiin kasattua ja Mari laittoi molemmille naurusuut.

-Kyllä nyt kelpaa, meillä on hienot lumiukot. Osku ihasteli.

-Minä alan nyt kolaamaan lunta, luulee isä että ovat lumiukot olleet hommissa. Riku sanoi ja päätti kolata takapihankin lunta kasoihin.

Touhua riitti pitkään ulkona eikä sitä koskaan tiedä mitä lumiukot tekevät kun ilta pimenee eikä pihalle enää näy. Voivat olla vaikka lunta kolaamassa =) 

Mukavaa alkanutta uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille! 

Hyvää uutta vuotta!

Pasi Tammihiiri oli työn touhussa. Yön aikana oli satanut reippaasti lunta ja hän oli hakenut varastosta lumikolan. Lumi oli suoja lunta joten raskaita lumikasoja saisi kolata pihassa.

Eilen illalla oli ammuttu raketteja ja siirrytty taas uuteen vuoteen. Sylviankylässä oli pormestari pitänyt uuden vuoden tervehdyksen kyläläisille  ja nyt oli kaikilla yleinen vapaapäivä.

-Kyllä tässä tekemistä riittää täksi aamuksi. Pasi huokasi työntäessään taas yhtä kolallista lunta pihasta sivuun.

Hän halusi että pihassa pääsisi hyvin autolla kääntymään. 

-Kyllä varmasti lapset ovat taas ihan haltioissaan kun pääsevät leikkimään lumeen. Onhan tätä lunta jo odoteltu pidemmän aikaa. Hän tuumasi ja pikku hiljaa piha alkoi näyttää siistimmältä.

Pasi sai etupihan kolattua mutta takapiha saisi jäädä lumiseksi. 

-Kyllä lapset pian lumet tallaavat matalaksi kun tulevat ulos leikkimään. Hän totesi.

-Pasi. Mummi ja Sepi tulevat hakemaan Einin kelkkailemaan. Hän on vähän nuhainen mutta se ei varmasti haittaa. Riitta tuli Einin kanssa ulos. 

-Eivät he varmasti kauaa aikaa ole. Pasi sanoi.

-Minä lupasin isompien kanssa tehdä lumiukon ulkona. Riitta sanoi ja samassa Marja-Leena kelkkaili Sepin kanssa pihaan.

-Lähdetäänkös sitten Eini kelkkailemaan. Marja-Leena kysyi. 

-Einillä on pientä nuhaa mutta ei ole ollut kuumetta eikä mitään muutakaan. Riitta kertoi.

-Eiköhän me pieni kelkkaretki pärjätä vaikka nenä vuotaisikin. Pääset Eini kelkan kyytiin. Marja-Leena sanoi. 

-Hei, hei Eini. Nähdään pian. Pasi ja Marja-Leena jäivät heiluttamaan pihaan Einille.

Sepi, Marja-Leena ja Eini kiersivät Sylviankadulla pienen lenkin kelkalla. Teitä ei vielä oltu hiekoitettu niin kelkalla pääsi mainiosti liikkeelle. 

-Voi Eini, odotas mummi pyyhii sinun nenäsi. Marja-Leena huomasi vuotavan nenän.

Marja-Leena pyyhi nenän ja Einin tuli heti parempi olo.

-No niin, haluatko vähän päästä kävelemään lumeen? Sepi kysyi ja auttoi Einin kelkan kyydistä alas.

-Kyllä nämä pikkuiset kasvavat niin nopeasti. Marja-Leena huokasi. 

-Niinhän ne kasvavat. Sepi totesi. 

-Tulipas hieno ilma vuoden ensimmäiselle päivälle. Marja-Leena sanoi.

-Kyllä, toivottavasti nyt pysyy lumi kauan maassa kun on niin pitkään ollut lauhaa. Sepi sanoi.

-Jatketaanko sitten Eini matkaa? Marja-Leena kysyi ja auttoi Einin takaisin kelkkaan. He jatkoivat vielä kelkkailua mitä upeammassa lumisessa säässä. 

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018 KAIKILLE LUKIJOILLE! 

( Kiitos Mirka Salonen kelkasta, lumikolaa omaa askartelua )